Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ysitiellä Kangasalla sattui sunnuntai-iltana peräänajo – Liikenne kulkee taas normaalisti

Ysitiellä sattui sunnuntai-iltana liikenneonnettomuus, joka hidasti liikennettä noin tunnin ajan kumpaankin suuntaan. Onnettomuuspaikka sijaitsee risteysalueella Suinulan kohdalla Tampereentien ja Havialantien risteyksessä. Onnettomuus tapahtui, kun edellä ajanut auto oli kääntymässä vasemmalle Havialantielle ja pysähtyi risteykseen vastaantulevan liikenteen vuoksi. Kääntyvän auton takaa tullut ajoneuvo oli mennyt ohi, mutta sen perässä tullut henkilöauto törmäsi risteyksessä odottavaan autoon. Kummassakin autossa oli ainoastaan kuljettaja. Sairaankuljetus tarkasti molemmat kuljettajat onnettomuuspaikalla, jonka jälkeen törmänneen auton kuljettaja vietiin Acutaan. Poliisin tietojen mukaan hänenkään vammansa eivät kuitenkaan ole vakavia. Kummatkin ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. "Harmittaa, että isänpäivä päättyi näin" Onnettomuuspaikan lähellä asuva Jaana Mäkisen puoliso oli osallisena onnettomuudessa. –Mieheni soitti viiden aikaan että hänen peräänsä ajettiin ja tulin sen jälkeen paikalle. Hänelle ei sattunut mitään, mutta harmittaa tietysti, että isänpäivä päättyi näin. Onneksi oli iso auto, jonka perään ajettiin eikä käynyt mitään, Mäkinen sanoo. Mäkisen mukaan heidän autostaan irtosi törmäyksessä rengas ja se vaurioitui todennäköisesti lunastuskuntoon. Päivitys 11.11.2018 klo 19.49: Päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla.