Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mies uhkaili toista mattoveitsellä Hämeenkadulla ja huumekuskin takaa-ajo – tätä kaikkea tapahtui Tampereen yössä

Punapaitainen mies uhkaili toista miestä mattoveitsellä kello neljän jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä Tampereen Hämeenkadulla. Poliisi sai vihiä tapahtuneesta, kun uhkailtu mies tuli ilmoittamaan asiasta poliisipartiolle. Veitsimiehestä saatiin havainto heti, ja hän heitti mattoveitsen pois huomattuaan poliisit. Epäilty oli 25-vuotias, erittäin päihtynyt, ja hän käyttäytyi sekavasti. Tapahtunutta tutkitaan muun muassa toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Hämeenkadulla oli tapahtumia jo muutamaa tuntia aiemmin, kun puoli kahden aikaan aamuyöllä poliisi otti kiinni 1970-luvulla syntyneen miehen epäiltynä pahoinpitelystä. Asianomistaja on 1980-luvulla syntynyt mies, jonka kasvot olivat veressä ja nenä ruhjeinen. Asianomistajaa hoidettiin ambulanssissa, ja hänet vietiin lopulta Acutaan. Hän ei kyennyt kertomaan tapahtumien kulusta. Takaa-ajo Itä-Tampereella Hieman ennen iltayhtätoista poliisipartio päätti tarkastaa Mäentakusenkadulla kulkeneen henkilöauton. Kun partio kääntyi auton perään, se lähti kiihdyttämään vauhtia. Partio pääsi auton kantaan Orimuskadulla ja näytti kuljettajalle pysäytysvaloa. Kuljettaja ei noudattanut käskyä, vaan kiihdytti valtatie 12:lle johtavalle rampille. Muutaman sadan metrin päästä auton vauhti hidastui. Poliisipartio pääsi auton eteen ja sai sen pysäytettyä. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta alustava huumetesti näytti positiivista amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Autossa oli siihen kuulumattomat rekisterikilvet, ja se osoittautui anastetuksi. Keski-ikäinen mieskuljettaja vietiin verikokeisiin epäiltynä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hämeenkyrössäkin tapahtui Perjantai-iltana kello 22.46 poliisi sai tiedon vahingonteosta Pyhäjärvenkadulla. Ilmoituksen mukaan tanssikoulun ikkuna oli potkaistu rikki. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan, 1990-luvulla syntyneen miehen Hämeenpuistosta. Miehellä on voimassaoleva etsintäkuulutus, ja hänet kuljetettiin putkaan. Hämeenkyrön Härkikujalla tapahtui pahoinpitely viime yönä. Poliisi hälytettiin paikalle aamuneljältä. Sittemmin selvisi, että 1990-luvulla syntynyt mies oli riitaantunut pizzeriassa toisen miehen kanssa. Asianomistaja raahattiin ulos ja häntä lyötiin nyrkillä kasvoihin. Poliisin paikalle hälytti sivullinen henkilö, joka oli löytänyt pahoinpitelyn uhrin kasvot veressä. Tekijä oli poistunut paikalta, mutta hänen henkilöllisyytensä saatiin nopeasti selville.