Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen telinetaiturit sukelsivat mitalisateeseen Tukholmassa

Telinevoimistelu Tampereen Voimistelijoiden joukkue oli selvä ykkönen pyhäinpäiväviikonloppuna Ruotsissa järjestetyssä Mälar Cupissa. Kovassa kansainvälisessä seurassa TV:n naisjoukkue kykeni kipuamaan varmojen suoritusten siivittämänä korkeimmalle korokkeelle. Joukkuekilpailun kultapokaalin lisäksi Tampereelle matkasi Tukholmasta mahtava määrä henkilökohtaisia mitaleja kolmessa eri luokassa. Viikonlopun tähtivoimistelija oli TV:n Nitta Nieminen . Vuoden 2018 junioreiden Suomen mestari voitti neliottelun ja kolme telinefinaalia. Taitava neiti nakutteli kultakantaan hypyssä, nojapuilla ja puomilla. Seniorisarjassa Tampereen Voimistelijoiden Iida-Maria Vänni niiasi hopeaa neliottelussa ja puomifinaalissa. Tamperelaismenestys oli komea myös juniorisarjaa edeltävässä Youth-luokassa. TV:n Sonia Pulkkinen nappasi kultaa hypyssä ja hopeaa puomilla. Samassa sarjassa seuratoveri Anna Sipilä taiteili nojapuukilpailun kakkoseksi. Loistavassa vireessä olevat TV:n telinevoimistelijat tavoittelevat tänä viikonloppuna joukkuekilpailun Suomen mestaruutta Töölön kisahallissa Helsingissä. Matka länsinaapurin oli jälleen kerran menestys myös Tampereen Sisun pojille. Ennen kaikkea Mälar Cup oli näyttö Sisun poikien tason laajuudesta, sillä miesten sarjaan siirtyneet Patrick Palmroth , Eeli Mikkola ja Tarmo Kanerva eivät pitkän kilpailukauden jälkeen Tukholman telineisiin tarttuneet ja Joona Reiman on loukkaantunut. Silti sisulaiset nappasivat hienosti 5. sijan joukkueella Jouni Paavola , Aaro Harju , Nuutti Juntunen , Ilari Huovinen ja Niila-Petteri Äijänen . Sisun pisteet olivat 202,800. Voiton vei Ruotsin Hammarbygymnasterna (219,800), toinen oli Espoon Telinetaiturit (209,900) ja pronssille voimisteli MKS Gdansk Puolasta (207,700). Sisun kakkosjoukkueen Anssi Korhonen , Toni Ranta ja Oula-Pekka Äijänen voimistelivat hekin upeasti saavuttaen joukkuekilpailun 8. sijan pisteillä 169,800. Joukkueiden välisiin mittelöihin osallistui tänä vuonna 20 joukkuetta kuudesta eri maasta. 6-otteluissa sisulaisista parhaiten pärjäsi poikien sarjan Niila-Petteri Äijänen ollen kolmas pisteillä 60,400. Sunnuntain telinefinaaleissa Sisun taiturit näyttivät muille kaapin paikan kahmimalla 5 kultaa, 6 hopeaa ja 3 pronssia. Nuorten sarjassa Sisun Jouni Paavola otti hopeaa nojapuilta ja hypystä sekä pronssia permannolta. 15-vuotiaissa Ilari Huovinen yllätti iloisesti voimistelemalla puhtaat voitot renkailta ja rekiltä sekä hopeaa permannolta. Poikien sarjassa mitalirohmuina esiintyivät Niila-Petteri Äijänen ja Aaro Harju. Harjun saalis oli permannon kulta sekä hevosen ja hypyn hopeat, kun Niila-Petteri puolestaan voitti renkaat ja rekin, oli toinen nojapuilla ja kolmas hypyssä. Lisäksi Tampereen Sisun joukkueen kuopus, vasta 12-vuotias monilahjakkuus Anssi Korhonen nappasi permannolta pronssimitalin upealla sarjallaan. Sisun poikien kilpailukausi huipentuu ensi lauantaina Ikurin liikuntahallissa käytävään vuoden 2018 JunnuGymin finaaliin.