Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pyrinnön nostajat dominoivat Parkanon rautoja

Painonnosto Parkanon perinteisissä Suomen Cup -kilpailuissa nähtiin 3.11. Tampereen Pyrinnön kannalta harvinainen suoritus, kun Jere Johansson työnsi yleisen sarjan uuden Suomen ennätyksen 157 kiloa sarjaan alle 81 kiloa. Edellisen kerran yleisen sarjan SE-tilastoja on kaunisteltu tamperelaisten toimesta vuonna 2008, kun Pyrinnön Antti Everi vielä ankkuroi seuraa. Helpolla Johanssonin suoritus ei tullut. Ensimmäinen taistelu suoritettiin jo ennen kilpailun alkua, kun lyhyellä varoitusajalla päätetty alempaan painoluokkaan veto vaati 4,5 kilon laihdutuksen puolessatoista vuorokaudessa. Tästä Jere selvisi kokemuksella, ja painoa punnituksessa oli 10 grammaa alle vaaditun. Alhaisen kehonpainon lisäksi vaadittiin toki myös nappisuoritusta, jotta ennätys matkaisi Tampereelle. Tällä kertaa tähdet olivat kohdallaan, ja uusi SE-tulos nousi jo toisella yrityksellä 150 kilon alkupainon jälkeen. Painonnostossa kilpailtavat painoluokat vaihtuivat juuri. Tämä tarkoittaa vanhojen ennätysten niin sanottua lukitsemista, niitä ei voi kukaan enää rikkoa haltijaltaan pois. Tamperelaiset hallitsivat vanhoissa sarjoissa ääripäitä. Kahta pienintä sarjaa dominoivat Wellingin veljekset Jarkko ja Jyrki . Jarkon sarjaan alle 56 kiloa tekemä tempaus 96 kiloa ja työntö 123 kiloa jäävät historiaan rikkomattomina. Vielä ylivoimaisempi oli pikkuveli Jyrki sarjaa ylempänä eli alle 62-kiloisissa. Tempauksen tulosta 120 kiloa sekä työnnön tulosta 147,5 kiloa lähelle ei päässyt kukaan. Jarkon työntö ja Jyrkin kaikki ennätykset jäivät myös Pohjoismaiden ennätyksiksi. Toisessa ääripäässä taas tempausvirtuoosina tunnettu Antti Everi saa mennä tästä lähtien levollisesti nukkumaan Suomen ennätyksen haltijana 174 kilon tempauksella. Parkanon Suomen Cupin kilpailussa nähtiin tamperelaisista myös Nina Laine tuloksella 63 kiloa + 84 kiloa sekä Lauri Tuovinen tuloksella 132 kiloa + 174 kiloa. Tuovinen ja Johansson ankkuroivat Pyrinnön ykkösjoukkuetta 1.12. Turussa pidettävissä seurajoukkueiden SM-kisoissa, joihin haettiin ennakkoasetelmia Parkanossa. Viime lauantaisten tulosten valossa tilanne näyttää hyvältä. Lisäksi Lauri Tuovinen, jolle seurajoukkuekilpailussa oletettavasti jää viimeinen ratkaiseva työntö, väläytteli Parkanossa kovempaakin kuntoa, kun 179 kilon raudat kävivät jo suorilla käsillä tullen hieman liian aikaisin alas.