Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tiivistämisen mestari: 23. levynsä tehnyt J. Karjalainen kirjoittaa juuri nyt hienompia tekstejä kuin kenties koskaan

J. Karjalainen osaa tiivistämisen taidon useimpia popmuusikoitamme paremmin. Mutta hän onkin tehnyt sitä työkseen. Kymmenistä Karjalaisen säveltämistä mainosjingleistä suosikkini on vuoden 1983 mestariteos: ”Kutsu silloin Proffa apuun! Proff – se on raikkaan maku! Yrt-ti-kurk-ku-ka-ra-MEL-LI!” Sä kuljetat mua on kaikki kokoonpanot mukaan lukien Karjalaisen kahdeskymmeneskolmas studioalbumi. 61-vuotiaan lauluntekijän mainostoimistotausta näkyy ja kuuluu levyn toisessa singlessä Tummansininen seuralainen , joka on tiivistämisen mestariteos. Laulun ensimmäinen säkeistö kuuluu kokonaisuudessaan: "Ei se tyttö tullutkaan, suotta me enää ootellaan." Kahdeksan sanaa riittää aivan mainiosti. Kello näyttää 30 sekuntia, mies ja auto poistuvat paikalta ja kertosäe voi alkaa. Laulut kuin välähdyksiä Karjalainen kirjoittaa tällä hetkellä hienompia tekstejä kuin kenties koskaan. Vaikka hän luultavasti tietää sen itsekin, malttaa hän vastustaa kiusausta kirjoittaa "suuria" ja "merkittäviä" lauluja. Sä kuljetat mua -albumin laulut ovat viehättävän pieniä ja toisinaan jopa vähäisiä. Ne luovat kuulijan mieleen välähdyksenomaisia kuvia ja yleensä tyytyvät siihen. KUUNTELE: J. Karjalaisen albumi Sä kuljetat mua. Ilmassa pieni sydän on pikemminkin elokuvakohtauksen miljöökuvaus kuin rocklyriikkaa. Saamme tietää tämän: Lerppahattuinen kulkuri soittaa kitaraa. Pieni tyttö laulaa silmät kiinni. Lintuhäkki lepää portailla, jotka johtavat ovelle, jossa on valtava lukko. Tilannetta seuraa kaksi naista suuren ikkunan edessä. "...eikä siinä sitten oikein enää muuta olekaan", Karjalainen laulaa, kuin luovuttaen. Lämmin ja pehmeä soundi Sä kuljetat mua -albumilla Karjalaista säestävät kitaristi Mikko Lankinen , basisti Tom Nyman , rumpali Janne Haavisto ja kosketinsoittaja Pekka Gröhn . Bändin yhteissoundi on niin lämmin ja pehmeä, että ensimmäisellä kuulemalla levy kuulostaa sarjalta romanttisia rakkauslauluja. Sellaisia ne eivät kuitenkaan ole, eivät ainakaan kaikkein ilmeisimmällä tavalla. Laulujen kertojat osoittavat säkeensä milloin ajoneuvoilleen ( Tummansininen seuralainen ), milloin hiljakseen saapuvalle kesäyölle ( Tule kesäyö ), milloin tuntemattomille liki sadan vuoden takaa ( Terve, Sirkka Lautamies ). Sirpaleiset muistot yhteisistä illoista ja "sinun" silmistä, hymystä ja naurusta ovat nekin kuin unikuvia, "muistoja jonkun toisen" ( Vieraita muistoja) . Ja jos intohimo vielä kahden ihmisen välillä roihahtaakin, se on tanssia pettureiden kesken ( Gunpowder cha cha ) – minkä perään sopiikin laulaa parisuhdeväkivallasta ( Rosetta ). Kissankelloja ja graniittia Levyn kymmenen kappaleen joukkoon mahtuu muutama täysosuma sekä – Karjalaiselle tyypillisesti – yksi kammotus. Pöytälaatikosta kaivettu pianorockrenkutus Neuvo van Han köhii kuin virittämätön versio Juicen Napoleonin moposta. Huomaavaisesti laulu on levyn viimeinen. Vastaavasti yksi on ylitse muiden. Dubin pulssia lyövä Terve, Sirkka Lautamies on viesti tuntemattomalle tytölle, jonka vuonna 1925 kokoaman kasvion Karjalainen löysi muinoin kirpputorilta. Pyterlahden niityiltä poimitut kissankellot ja ketoneilikat rinnastuvat ikuisuudessaan alueelta louhittuun graniittiin, jota viestiin Pietariin, "Iisakinkirkon pylväisiin", "lattioiksi palatsiin". Dead Can Dance – Dionysus Brendan Perry ja Lisa Gerrard ovat loihtineet taianomaista goottifantasiaansa jo 1980-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen uusi levy kuuteen vuoteen on lisää sitä ihanaa samaa. HENRIK! – Vanha Testamentti Versace Henrik -nimellä provosoivaa suomiräppiä tehnyt artisti seikkailee uudella albumillaan hardcorepunkin maailmassa. Ilahduttavan mistään mitään piittaamaton levy. Rosalía – El Mal Querer Rosalía Vila on syksyn yllättävin popsensaatio. Espanjalainen yhdistelee flamencoa moderniin popmusiikkiin kunnianhimoisella ja kokeellisellakin tavalla. Seuraava supertähti?