Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Peräänajo ruuhkautti liikennettä Koilliskeskuksen tuntumassa ysitiellä

Ysitiellä sattui perjantaina peräänajo Ristinarkun liittymän ja Alasjärven liittymän välisellä alueella. Onnettomuuspaikka oli Linnainmaan Prisman kohdalla. Hälytys tilanteesta tuli perjantaina kello 16.33. Onnettomuudessa pakettiauto törmäsi edellä ajaneen henkilöauton perään. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan molemmissa autoissa olivat kuljettajat yksin, eivätkä he saaneet näkyviä vammoja. Kuljettajat tarkastettiin vammojen varalta paikalla. Pakettiauto vaurioitui hinauskuntoon. Onnettomuuden syy ei ole tiedossa. Onnettomuus haittasi liikennettä Jyväskylän suuntaan vievillä kaistoilla, ja liikenne ruuhkautui. Paikalla oli yksi ajokaista suljettu liikenteeltä raivaustöiden ajan. Liikenne pääsi kuitenkin kulkemaan yhtä kaistaa Jyväskylän suuntaan sekä poistumaan Lahdentielle.