Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Gopal sulki yhden kasvisravintoloistaan Tampereella – tappiota tehneellä yhtiöllä kahdeksan maksuhäiriömerkintää

Tunnettu tamperelainen kasvisravintolaketju Gopal ilmoitti tiistaina sulkevansa Rongankadulla toimineen ravintolansa. Kuninkaankadun ja Ilmarinkadun Gopal-ravintolat jatkavat toimintaansa normaalisti. –Kuninkaankadun Gopal ja Ilmarinkadun Gopal riittävät vastaamaan kysyntään Tampereen kokoisessa kaupungissa, kirjoittavat Gopal oy:n hallituksen puheenjohtaja Merja Nykänen ja toimitusjohtaja Kaisa Illi Aamulehdelle lähettämässään sähköpostissa. Rongankadun Gopal aloitti toimintansa vuonna 2013. Silloin avaamisen perusteena oli vastaaminen lisääntyneeseen kysyntään. Nykänen ja Illi eivät ota kantaa toiminnan kannattavuuteen tai maksuhäiriöihin, joita yhtiölle on kertynyt kahdeksan kappaletta. Niistä yksi on maksettu. Tuorein merkintä on marraskuulta. Yhtiön tilikausi päättyy kesäkuun viimeisenä päivänä. Rekistereissä ei vielä ole tämän vuoden kesäkuussa päättyneen tilikauden tilinpäätöstä. Vuotta aiemmin yhtiö teki vajaan 250 000 euron liikevaihdolla runsaan 1 500 euron liiketappio ja vajaan 2 500 euron tilikauden tappion. Tappio söi suurimman osan yhtiön omasta pääomasta. Lyhyessä viestissään Nykänen ja Illi muistuttavat, että Tammelan toimipiste on toiminut yli 20 vuotta ja toivottavat tervetulleeksi ruokailemaan.