Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mikko "Kalenterikarju" Toiviainen kertoo, miten työuupumus alkoi – sairausloman alussakaan ei vielä helpottanut

Akuutti: Loppuun palaneet ★★★ Akuutin työuupumusjaksossa käydään läpi kahden uupuneen tarina. Tarinoiden kulku alkaa olla tuttu kaikille eri medioita seuraaville, sillä aiheesta puhutaan paljon. Se ei ole ihme, uupuneitakin on paljon. Kun Mikko "Kalenterikarju" Toiviainen kertoo työuupumuksestaan, alkaa joka neljäs työikäinen tuntea päänsä nyökyttelevän: kyllä, tuttu tilanne ja tunne. Joka neljännellä suomalaisella työikäisellä on nimittäin uupumuksen oireita. Työuupumus hiipi salakavalasti Toiviaisen arkeen. Hän on sisältöspesialisti, hän kirjoittaa kirjaa ja pitää omaa tubekanavaa. Hän oli ennen uupumistaan siirtynyt esimiestehtäviin. Oli tyttökaveri, jonka kanssa piti hengailla, perhe ja ystäviä, joita piti tavata. Hän juoksi viikoittain 25 kilometrin lenkkejä ja pyöräili vähintään sata kilometriä. Lisäksi some-tili piti pitää kunnossa. Kun vauhtia oli jatkunut useita kuukausia, alkoivat myös oireet. Nukkuminen alkoi takkuilla. Pulssi ei tasaantunut edes nukkumaan mennessä. Kesälomakin meni työasioista puhuessa. Kun loma loppui Toiviainen huomasi, ettei hän pystynyt tekemään tehtävää, johon hänellä yleensä meni viisi minuuttia. Vielä sairausloman kaksi ensimmäistä viikkoa menivät suorittaessa Oli lääkärissäkäynnin aika. Yleensä lääkärit kirjoittavat diagnoosiksi z-alkuisen koodin. Ohjelmassa mukana oleva lääkäri tosin sanoo, että z tarkoittaa vain oiretta, ei sairautta. Vielä sairausloman kahden ensimmäisen viikon aikana Toiviaisen piti olla jatkuvassa liikkeessä; hän kuurasi asunnon lattiasta kattoon. Sitten tuli loppu. Energiaa ei vain yksinkertaisesti enää riittänyt. Toiviainen mietti jälkikäteen, että hänen arkensakin oli suorittamista. Piti olla hienoja harrastuksia ja hyvä sosiaalinen status. Elämä oli suorittamista, suorittamista, suorittamista. TV1 keskiviikko 7.11. klo 20.00 Piti olla hienoja…harrastuksia ja hyvä…sosiaalinen status. Elämä oli suorittamista,…suorittamista,…suorittamista.