Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ikaalisten päättäjät empivät uuden lukion kuluja, Parkano tekee urheilulukion

Viime viikolla Ikaalisten päättäjille kerrottu suunnitelma siirtää lukio käsi- ja taideteollinen Ikatan ja kauppaoppilaitoksen kampukselle ei herätä täyttä hurraata luottamushenkilöissä. Vanhoista seinistä huolimatta nyt 89 opiskelijan lukio on pärjännyt hyvin viime vuodet tulosvertailuissa. Maanantaina neuvotteluun kokoontuneet luottamushenkilöt miettivät uuden opinahjon rakentamismiljoonia (kauppaoppilaitokseen kolmas kerros) ja päätösvallan etääntymistä Saskylle. Useimmat heistä haluavat nähdä ennen päätöstä kunnon selvityksen vaihtoehdoista. –Jos siirto on mahdollinen, antaa se kampukselle ja samalla lukiolle nykyistä monipuolisemmat edellytykset markkinoida tutkintojaan. Opettajien yhteiskäyttö laajenee. Mutta, asia on tutkittava loppuun asti, valtuustoa johtava Reijo Leppänen (sd) miettii. –Kauppaoppilaitoksen rakentamisvaiheen takia on niin kiire, että en tiedä, pystymmekö edes lain mukaiset YT-neuvottelut käymään tässä aikataulussa. Rakentamiskulujen ja suunnitelmien pitäisi olla myös Saskyn ensi vuoden talousarviossa. Parkano tekee urheilu- ja musiikkiteatteripainotteisen lukion ensi kesänä valmistuvaan kampukseensa. Se satsaa e-urheiluun, salibandyyn ja jääkiekkoon, musiikkiteatterin ja elokuvien teon lisäksi. –Toivomme laajaa yhteistyötä, mutta hyödynnämme paikallisia vahvuuksia lukion kehittämisessä ja kiinnostavuudessa, sivistysjohtaja Jenni Alppi toteaa. Kampukseen on tulossa ison salibandykentän lisäksi mediakeskuksia ja auditorio, jotka laitteineen ja jättiskriineineen sopivat e-urheilun näytöksille. Ensi kesänä Parkanon jäähallissa kampuksen vieressä on suuri e-urheiluturnauskin. Parkanon kampus yhdistää koko toisen asteen opiskelijat ja yhtenäiskoulun oppilaat esikoululaisia myöten. Ikaalinen pui Sasky-yhteistyötä jo edellisen valtuuston ja valtion edellisen hallituksen aikana. Tuolloin lukioiden rahoista katosi noin 100 miljoonaa euroa vuoden 2009 päätösten seurauksena. Nyt valtio maksaa noin 600 miljoonaa lukiokoulutuksesta, oppilaitosten koon mukaan hieman porrastaen. Opetusneuvos Heikki Blom toteaa, että mahdolliset rahoituslakien muutokset menevät joka tapauksessa ensi hallituskaudelle - jos sitä pohtimaan perustetaan työryhmä.