Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kansalaispuolueen riita Väyrysen erottamisesta saa jatkoa: Kilpeläinen ja Kattelus aikovat valittaa hovioikeuteen

Kansalaispuolueen Sami Kilpeläinen ja Piia Kattelus aikovat valittaa Helsingin käräjäoikeuden maanantaisesta päätöksestä hovioikeuteen. Puolueen puheenjohtajana toimiva Kilpeläinen ja puolueen varapuheenjohtaja Piia Kattelus kommentoivat tiistaina tiedotustilaisuudessaan Helsingin käräjäoikeuden antamaa ratkaisua Paavo Väyrysen nostamasta riitakanteesta. Maanantaina Helsingin käräjäoikeus päätti, että kansalaispuolueen hallitus toimi lainvastaisesti erottaessaan Väyrysen puolueesta maaliskuussa. Oikeuden päätöksen mukaan asiassa tehtiin kuulemisrike. Lisäksi hallitus ei olisi saanut erottaa Väyrystä, koska Väyrynen itse oli puolueen hallituksen jäsen. Käräjäoikeus mitätöi erottamispäätöksen ja samana päivänä pidetyn vuosikokouksen hallitusvalinnat. Muilta osin Väyrysen nostama kanne kaatui käräjäoikeudessa. –Meidän on mahdoton hyväksyä käräjäoikeuden ratkaisua, että Väyryselle olisi tullut yllätyksenä, että hänet olisi voinut erottaa, Kilpeläinen sanoo. Väyrynen itse tiedotti maanantaina olevansa tyytyväinen oikeuden päätökseen perua irtisanominen. Pyrkivät eduskuntavaaleihin Vaikka käräjäoikeus mitätöi maaliskuisen vuosikokouksen hallitusvalinnat, Kilpeläisellä on tällä hetkellä kansalaispuolueen nimenkirjoitusoikeus, ja hän on rekisteriin merkitty puheenjohtaja. Tämä siksi, että Kilpeläinen on viimeinen riidatta kansalaispuolueen puheenjohtajaksi valittu henkilö. Hänet valittiin puolueen johtoon kesällä 2017. Kilpeläinen kokee tiistaina, että hänellä on oikeusriidoista huolimatta riittävä mandaatti tällä hetkellä johtaa puoluetta. –Meillä on jäsenistön vankka tuki ollut koko ajan, Kilpeläinen sanoo. Valittaminen käräjäoikeuden päätöksestä tarkoittaa samalla sitä, ettei puolueen kiistakokouksista saada lainvoimaista linjausta vielä hetkeen. Kilpeläinen kuitenkin sanoo, että keväällä puolueen on määrä pitää sääntömääräinen vuosikokous joka tapauksessa. Kilpeläinen ja varapuheenjohtaja Kattelus vakuuttivat tiistaina myös, ettei oikeusjuttu vaikuta puolueen valmistautumiseen eduskuntavaaleihin. He vetosivat oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen Ilkka- lehdelle antamaan lausuntoon, jonka mukaan kansalaispuolue voi osallistua vaaleihin. Varapuheenjohtaja Katteluksen mukaan kansalaispuolue tavoitteleekin 2–5 eduskuntapaikkaa ensi kevään eduskuntavaaleissa. Väyrystä ei kuitenkaan aiota Kilpeläisen mukaan hyväksyä eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaikka hän on tällä hetkellä puolueen kansanedustaja eduskunnassa.