Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampere otti yhden askeleen lähemmäs ratikan toisen vaiheen toteuttamista – 70 miljoonaa maksavan rakennustyön on määrä alkaa kolmen vuoden päästä

Ratikan toisen vaiheen rakentuminen on yhden askeleen lähempänä toteutumistaan. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi toisen osan kehitysvaiheen suunnitelman periaatteet maanantaina. Tavoitteena on, että toinen vaihe eli rakentaminen välillä Pyynikintori - Lentävänniemi alkaa vuonna 2021 ja kaupallinen liikenne viimeistään vuonna 2024. Lopullisen päätöksen raitiotien toisen vaiheen rakentamisesta tekee kaupunginvaltuusto. Tampereen kaupungin konsernijohtajan Juha Yli-Rajalan mukaan päätös tulee valtuuston käsittelyyn vuonna 2020. –Nyt tehty päätös tarkoittaa, että suunnitelmia tarkennetaan eli kuvataan ne periaatteet, joiden pohjalta suunnitelmia tehdään. Tavoitteena on tehdä niin tarkat suunnitelmat, että valtuusto voi luottaa rakentamisen toteutuvan annetuilla hinnoilla. Hintalappu noin 70 miljoonaa Raitiotieallianssin kehitysvaiheen suunnittelussa osuuden Pyynikintori–Lentävänniemi -välisen osuuden budjetiksi esitetään enintään 60:tä miljoonaa euroa. Osuudelle Hiedanrannan keskustasta Lielahdenkadun luoteispuolelle budjetti on enintään 10 miljoonaa euroa. Raitiotien kokonaiskustannus on 313 miljoonaa euroa eli sen verran osat 1 ja 2 maksavat yhteensä. Tämä hinta sisältää myös osuuden Hiedanrannasta Lielahdenkadun länsipuolelle. Lielahden pistoraiteelle oma kustannuksensa Raitiotieradasta Pyynikintori–Lentävänniemi laaditaan Raitiotieallianssia sitova toteutussuunnitelma ja tavoitekustannus. Tavoitekustannukseen sisältyvät ratavaihteet Hiedanrannan keskustaan raitiotien pistoraiteelle Lielahdenkadun suuntaan. Raitiotien pistoraiteesta Hiedanranta– Lielahdenkadun ja Enqvistinkadun liittymäalue laaditaan oma tavoitekustannus, joka perustuu maankäytön yleissuunnitelmiin. Sepänkadun sillalla varaudutaan rautateiden kolmanteen raiteeseen. Santalahdessa raitiotien rakentamiskustannuksiin sisältyy nykyisen kaltaisen kevyen liikenteen ylikulkukäytävän uusiminen ja Paasikiventien, valtatien 12 siirrosta aiheutuvat kustannukset. Paasikiventien leventäminen 3+3 –kaistaiseksi on muilta osin valtion tieviranomaisen kustannus. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesitykseen esittelijän, konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan ponnen, jonka mukaan suunnitelmat tuodaan kaupunginhallitukselle uudelleen arvioitaviksi, jos Vaitinaron vesistötäytön suunnitelmiin tulee merkittäviä muutoksia. Lisäkuluja yli 5 miljoonan edestä Raitiotien ensimmäisen osan rakentaminen on edennyt budjetin mukaisesti. Rakentamisen aikana on hyväksytty katu- ja muuhun infraan liittyviä muutostöitä noin kolmen miljoonan euron edestä ja yleisen elinkustannusindeksin mukaisia korotuksia 2,4 miljoonan euron edestä Tampereen kaupunginvaltuuston hyväksymän linjan mukaisesti. Täydennys 6.11.2018 kello 10.07: Lisätty konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan kommentit. Oikaisu 6.11.2018 kello 14.50: Raitiotien kokonaiskustannus on 313 miljoonaa euroa, ei 285 miljoonaa, kuten jutussa ensin virheellisesti väitettiin.