Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Vihreiden lähes yksimielinen äänestystulos ei yllättänyt tutkija Jenni Karimäkeä – Hän uskoo, että Haaviston valinta mahdollistaa puolueen keskittymisen asiakysymyksiin

Vihreiden puheenjohtajaksi valittu Pekka Haavisto on yksi tunnetuimmista vihreistä poliitikoista Suomessa. Politiikan tutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta uskoo, että Haavistolla on kaikki edellytykset lähteä vetämään vihreiden vaalikampanjaa. –Nyt ei tarvitse miettiä sitä, että puheenjohtajaa pitäisi ruveta tekemään tunnetuksi. Kaikki Suomessa tietävät, kuka on Pekka Haavisto. –Puolue voi käydä suoraan kiinni asiakysymyksiin ja ryhtyä tuomaan esille poliittista agendaa. Viime aikoina moni on harmitellut, että julkisuus on keskittynyt muihin asioihin kuin vihreiden linjaan. Varmasti muutkin politiikan aiheet ylittävät jo uutiskynnyksen. Karimäki ei yllättynyt, kun puoluevaltuuskunta valitsi ylimääräisessä kokouksessaan Haaviston puheenjohtajaksi lähes yksimielisesti, äänin 40–1. –Ajattelin, että varmasti äänestys kuitenkin pidetään. Vihreät ovat tunnettuja siitä, että pääasiassa kaikista nimityksistä äänestetään. Spekuloitavaa ei jäänyt Karimäen mielestä äänestystulos oli niin yksiselitteinen, ettei jää spekuloitavaa, muodostuiko puolueeseen jakolinjoja. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi vihreiden johtoon haluttiin nyt keski-ikäinen mies, vaikka enemmistö sen kannattajista on nuoria naisia. Karimäki sanoo, että vihreät itse tuskin jatkavat naiskysymykseen pohtimista. –He haluavat nähdä, että kyse on erityisestä tilanteesta, lyhyestä ajasta, jonka Pekka Haavisto hoitaa. He ovat itsekin puhuneet pätkäpuheenjohtajasta. Ensi kesänä varmasti nähdään sellainen puheenjohtajavaali, joka vastaa enemmän vihreiden kannattajakunnan demografiaa. Uskon, että näemme nuoria nais- ja miesehdokkaita laajan kirjon. Karimäki arvioi, että tuskin kukaan lähtee kuitenkaan nopeasti keskustelemaan ensi kesän tilanteesta, vaan puolue keskittyy vaaleihin seuraavan puolen vuoden ajan. Moni vihreä vaikuttaja on todennut, että Maria Ohisalo hoiti Touko Aallon sijaisuutta hyvin ja saattoi toivoa hänen asettuvan ehdolle. Karimäki ei lähde arvioimaan hänen mahdollisuuksiaan ensi kesän puheenjohtajavaaleissa, eikä myöskään Haaviston vastaehdokkaan Outi Alanko-Kahiluodon . –Alanko-Kahiluoto profiloitui siinä, että ilmoitti ensimmäisenä olevansa käytettävissä. Hän oli kuluneen viikon julkisuudessa enemmän kuin normaalisti. Jää nähtäväksi, asettuuko hän ehdolle ensi kesänä. En osaa sanoa, onko julkisuudesta ollut hänelle siinä mielessä hyötyä. Linja tuskin muuttuu mitenkään Karimäki pitää epätodennäköisenä, että vihreiden linja tulee mitenkään muuttumaan Haaviston puheenjohtaja-aikana. –Kesällä on hyväksytty uusi periaateohjelma. Vaalityötä on puolueessa jo tehty eduskunta- ja eurovaaleja silmällä pitäen. Haavisto taisi jo kerrata ilmastonmuutos- ja koulutusteemoja tiedotustilaisuudessaan. Haavisto tulee Karimäen mukaan olemaan varmasti paljon esillä kotimaan politiikassa, ja uusi puheenjohtaja kokee velvollisuudekseen asettua ehdolle eduskuntavaaleissa. Vihreiden tavoitteena on, että puolue pääsisi kevätkaudelle neljän suurimman puolueen joukossa ja pääsisi osallistumaan isoimpien puolueiden rinnalla vaalitentteihin. Niistä Haavistolla on hyvin kokemusta. –Hän on istunut niin puolueen puheenjohtajana kuin ministerinä keskusteluissa ja ollut kahdesti presidenttiehdokkaana, Karimäki muistuttaa. Karimäki ei usko, että Touko Aallon vetäytyminen ja uuden puheenjohtajan etsiminen on saanut vihreät menettämään mahdollisuutensa. Puolueella on puoli vuotta aikaa kääntää kannatuskäyrä nousuun. Kieltäytymisistä varmasti keskusteltiin Karimäki ei osaa arvioida, kuinka harkittua julkisuutta kahdeksan vihreän kieltäytyminen ehdokkuudesta oli. –En osaa sanoa, oliko se jokin strategia vai ei. Näin se nyt meni. On saavutettu se, että uusi puheenjohtaja on valittu mahdollisimman lyhyellä aikajänteellä eikä jääty odottamaan parin viikon päähän aikataulutettua puoluevaltuuston kokousta. Karimäki sanoo, että varmasti osa kieltäytyneistä on keskustellut keskenään, koska heissä oli kansanedustajia, jotka ovat toisiaan nähneet viikon varrella. Hän itse oletti, että jo alkuviikosta olisi ollut tiedossa, ketkä ovat ehdolla. –Nyt puolue pysyi julkisuudessa, mutta jos ehdokkaat olisivat olleet alkuviikosta selvillä ja järjestäneet keskustelutilaisuuksia, silläkin olisi saatu julkisuutta. Karimäen mukaan vihreiden historia on täynnä värikkäitä puheenjohtajavaaleja. Siinä mielessä tässä valinnassa ei ole mitään erikoista. Touko Aallon asemaa jatkossa Karimäki ei uskalla lähteä arvioimaan. Hän uskoo Aallon jossain vaiheessa tiedottavan, onko ehdolla keväällä. –Haluaisin uskoa, että meidän yhteiskunnassamme ihmisen on mahdollista sairastua, tervehtyä ja palata työelämään eikä sairastuminen rajoita tulevaisuudenkuvia.