Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsenten mukaan paikallistasolla työtä on tehty entiseen malliin – Enemmän puheenjohtajatilanne on vaikuttanut Helsingin päässä

Vihreiden 43-jäseninen puoluevaltuuskunta on parhaillaan koolla eduskunnan Pikkuparlamentissa valitsemassa puolueelle väliaikaista puheenjohtajaa. Väliaikainen puheenjohtaja johtaa vihreät eduskunta- ja eurovaalien yli kesäkuun puoluekokoukseen, jossa valitaan pitkäaikaisempi puheenjohtaja. Puoluevaltuuskunnan jäsenten lisäksi kokouksessa on paikalla muun muassa puoluehallituksen jäseniä, joilla on kokouksessa puheoikeus, mutta ei äänestysoikeutta. Vain toinen ehdokkaista eli kansanedustaja Pekka Haavisto on paikalla. Puheenjohtajaehdokas Outi Alanko-Kahiluoto on perheensä kanssa lomalla Japanissa. Valtuuskunnan puheenjohtaja Kaisa Hernberg ei uskonut etukäteen, että kokouksessa enää esitetään uusia ehdokkaita. Hernbergin mukaan pohjatilanne puolueessa on hyvä ja politiikassa pakka on hänen mielestään hyvin kasassa. –Haluamme, että ilmastonmuutos pysyy edelleen otsikoissa. Koulutuspoliittisen avauksemme julkistamme kahden viikon päästä varsinaisessa puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Hernberg on päättänyt, kumpaa äänestää puheenjohtajaksi, mutta hän ei halunnut kertoa sitä julkisuuteen. Hänen mielestään puoluevaltuuskunnan jäsenillä on nyt tarjolla aito valintatilanne, koska ehdokkaita on kaksi. "Tosi pieni porukka päättää ison porukan puolesta" Kajaanilainen Silja Keränen on puoluevaltuuskunnassa vihreiden naisten edustajana. Silti hän on itse kallistunut miesehdokkaan eli Pekka Haaviston kannalle. –Olen miettinyt todella paljon valintaa. Mikä meille on tässä tilanteessa hyvä? Ajattelen, että nyt valitaan lyhyeksi pätkäksi puheenjohtaja ja sitten kesällä pitempiaikainen. Nyt tosi pieni porukka päättää tosi ison porukan puolesta. Keräsen mukaan tänään päättyy muutaman kuukauden epävarmuuden jakso. Tästä eteenpäin tiedetään, miten jatketaan ja kuka johtaa. Keräsen mielestä puheenjohtajan sairastaminen ja hänen sijaistuksensa eivät ole niinkään vaikuttaneet paikalliseen toimintaan. Esimerkiksi Kainuussa vihreät ovat tehneet työtä entiseen malliin. –Enemmän se on varmaan vaikuttanut eduskuntaryhmässä ja puoluetoimistolla. Keräsen mielestä vihreiden tärkein poliittinen teema on ehdottomasti ilmastonmuutoksen hillitseminen. Koulutus, köyhyyden torjunta ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat ovat myös tärkeitä esillä pidettäviä asioita. –Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen on minun syyni olla mukana politiikassa. Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja olen lukujen kautta hahmottanut, että meidän elämäntapamme on kestämätön. "Molemmilla on omat vahvuusalueensa" Järvenpääläinen Ossi Vähäsarja on kokouksessa varajäsenenä eli äänestää hän ei voi, mutta keskusteluun voi osallistua. Vähäsarjan mielestä valinta Alanko-Kahiluodon ja Haaviston välillä ei ole helppo siitäkään huolimatta, että hän itse liittyi vihreisiin Pekka Haaviston ansiosta tämän ensimmäisen presidenttiehdokkuuden aikana. –On monta tapaa miettiä. Molemmilla on omat vahvuusalueensa ja molemmat ovat karismaattisia omalla tavallaan. Outi on vahva sote-asioissa. Pekka on tietysti vahva monissa asioissa kuten ulkopolitiikassa. Hänellä on myös näyttöä, miten hän hoitaa vaalitentit. Vähäsarjan mielestä on liioittelua sanoa, että vihreät on kriisissä. Hän on samoilla linjoilla kuin kajaanilainen Keränen. Vaikka puheenjohtaja on tärkeä ja näkyvä keulakuva, vihreä politiikka ei ole yhden ihmisen varassa. –Meillä on tosi laaja porukka tekemässä politiikkaa. Kuntatasolla teemme tärkeää työtä jatkuvasti. Meillä on kolme erittäin hyvää varapuheenjohtajaa ja kansanedustajat tekevät omaa työtä. Vähäsarja muistuttaa, että poliittiset linjatkin valmistellaan ja päätetään isolla porukalla.