Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

BC Nokia hyökkäsi tahmeasti, mutta puolusti fiksusti pisteet kotiin

BC Nokian kaatoi miesten Korisliigassa Kouvot kotonaan koriluvuin 79–69 (41–37, 38–32). Ottelun alku oli kuitenkin nokialaisille hankala. –Ensimmäisellä neljänneksellä teimme liikaa puolustusvirheitä, päävalmentaja Ville Tuominen manaili taiston tauottua. Sen jälkeen ottelu olikin BC Nokian näpeissä. –Loput 30 minuuttia puolustimme fiksusta ja pidimme pelin kontrollissa. Puolustuspeli toimi todella hyvin sen 30 minuuttia vuodenaikaan nähden. Tuominen viittasi siihen, että kausi on vasta alussa. Kouvot teki toisella kympillä vain 11 ja kolmannella 13 pistettä. –Toisaalta hyökkäyspeli oli perjantai-iltana varsin tahmeaa. Molemmat joukkueet tekivät toisen hyökkäämisestä hankalaa, Tuominen analysoi. Toisaalta nokialaisten jaloissa painoivat viime tiistain ja sunnuntain ottelut. Viimeistely oli väliin väsynyttä. Viimeisen neljänneksen BC Nokia keskittyi turvaamaan johtonsa. –Hoidimme homman fiksusti ja käytimme kelloa. Peli pysyi hyvin hanskassa. Nokialaisista Dragan Labovic teki 21 pistettä ja otti 8 levypalloa, ja Sean O'Maran luvut olivat 20 ja 6. –Isot pojat pelasivat hyvin, mutta Teemu Sulonen on pakko nostaa esiin. Hän toi penkiltä hyvää energiaa.