Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomi pärjää maailmantaloudessa paremmin, kun digi korostuu – syrjäinen sijainti oli ennen heikkous, mutta voi nyt kääntyä vahvuudeksi

Maailmantalouden seuraavassa vaiheessa tavaroiden viennin merkitys vähenee. Taloudessa korostuvat palvelut, data ja digitalisaatio. Tiedot käyvät ilmi Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n ja Boston Consulting Groupin BCG:n raportista. EK ja BCG haastattelivat 18 suomalaista yritysjohtajaa ja lisäksi yli 50 kansainvälisen suuryrityksen johtajaa. Raportin mukaan kauppasodista huolimatta globalisaatio etenee, saa uusia talousmahteja ja muotoja. Suomen aseet koulutus, vakaus ja sijainti Jos Suomen sijainti onkin ennen vientivetoisessa taloudessa ollut heikkous, uudessa maailmantaloudessa sen voi kääntää vahvuudeksi. Haitta sijainnin syrjäisyydestä vähenee, sillä palveluiden myynti ja digitalisaatio vähentävät sijainnin merkitystä. Sen sijaan Suomen syrjäisyys, korkea koulutustaso, vakaus ja lauhkea ilmasto voivat tehdä sijainnista ihanteellisen esimerkiksi uuden maailmantalouden tietoliikennekeskuksena. Suomesta voisi tulla selvityksen mukaan datan, uusien palveluiden ja teollisuuden risteyskohta. Suomalaisten koulutustaso ei ole enää maailman paras, mutta se on edelleen maailman parhaiten joukossa. Tämä on yhä kiistaton etu maailmanmarkkinoilla. Uudet mahdit nousevat: Kiina, Intia ja Kaakkois-Aasia Maailmantaloudessa Yhdysvaltain ja länsimaiden johtoaseman haastavat vahvasti tulevina vuosikymmeninä Aasian ja myöhemmin Afrikan nopeasti kehittyvät maat. Kiina on lähivuosina ohittamassa Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena, jos sen kasvutahti jatkuu. Kiina vastaa nykyisellään yli kolmasosasta maailmantalouden kasvusta. Intian osuus kasvusta on 15 prosenttia, Yhdysvaltojen 10 prosenttia ja EU:n alle kymmenen. EU yhdessä on tällä hetkellä toiseksi suurin talousalue. Yhdysvallat hallitsee Aasian mahteja hitaammasta talouskasvustaan huolimatta uuden maailmantalouden teknologiaa, sillä maailman viisi suurinta yritystä ovat amerikkalaisia teknologiajättejä: Apple, Amazon, Alphabet (Google), Microsoft ja Facebook. Seuraavana listalla onkin kaksi kiinalaista teknologiayritystä, Tencent ja Alibaba. Uusien maiden nousu huipulle muuttaa raportin mukaan länsimaiden hallitsemia ja sopimia talouden pelisääntöjä. Suomalaiset pk-yritykset pelkäävät protektionismia Suuryrityksille tullit ja kauppasodat eivät aiheuta ylitsepääsemättömiä esteitä, sillä ne voivat perustaa paikallista tuotantoa. Pienet ja keskisuuret yritykset kuitenkin kärsivät taloudellisesta nokittelusta. Lähes puolet suomalaisista pk-yrityksistä koki talousnationalismin ja protektionismin häiritsevän heidän liiketoimintaansa. Kuitenkin kolme neljästä uskoo digitaalisten palveluiden ja teknologian auttavan heitä kasvamaan. Suomen olisi lisäksi vaikutettava kansainvälisesti ja EU:ssa vahvemmin siihen, että saataisiin kunnolliset EU:n kauppa- ja investointisopimukset ja oma verosopimusten verkosto. –Suomalaiset yritykset kärsivät kasvavassa määrin esimerkiksi siitä, että ohjelmistoihin liittyviä tuloja verotetaan kahteen kertaan eli Suomessa sekä asiakkaan sijaintimaassa, Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa sanoo raportin julkaisutiedotteessa.