Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pirkkalan Reipin savusauna rakenteille mahdollisesti ensi vuonna Tredun oppilastyönä

Pirkkalan Reipin alueelle suunniteltu Kansainvälisen savusaunaklubin savusaunahanke etenee. Pirkkalan kunta on valmistelemassa alueesta vuokrasopimusta klubia varten ja savusaunan puuhaajat ovat palkanneet arkkitehtitoimiston valmistelemaan poikkeuslupahakemusta savusaunan toteuttamiseksi. Savusaunaklubin puheenjohtaja Harri Kallio uskoo hankkeen nytkähtävän liikkeelle varsinaisesti vuoden 2019 puolella, koska klubi aikoo hakea Kantri ry:ltä maaseudun yritys- ja hanketukea rakentamiseen vuoden 2019 määrärahoista. –Valmistelu etenee hitaasti, mutta varmasti. Rakennusarkkitehti Sami Kauhanen Tampereelta tekee teknisiä suunnitelmia, kunta valmistelee alueen vuokrausehtoja ja klubi on löytänyt tarkoitusta varten käyttämättömän hirsikehikon, johon savusauna toteutetaan, selvittää Kallio. Puheenjohtaja on toiveikas Kantrin rahoituksen suhteen ja toivoo, että savusaunaa päästäisiin tekemään Tampereen seudun ammattiopisto Tredun oppilastyönä ensi vuonna. –Ulkopuolista rahoitusta arvioidaan tarvittavan noin 100 000 euroa. Istumapaikkoja lauteille 15–20 Hanke käsittää varsinaisen, 32-neliöisen ja hirsirunkoisen savusaunan ja sen viereen rakennettavan 80 neliön apurakennuksen, johon tulevat lipunmyynti, suihku- ja pukutilat sekä tupa. Istumapaikkoja lauteille voitaisiin saada 15–20. Savusaunaklubi toteuttaa oikeaoppisen savusaunan , jossa saunojien varpaat ovat oven yläpuolella "löylytaskussa". Saunojat pääsevät savusaunan lauteille 2–3 kertaa viikossa. Pirkkalan elinkeino- ja hankejohtaja Ahti Laakso sanoo kunnan suhtautuvan myötämielisesti savusaunaklubin suunnitelmiin. –Osoitamme saunalle ja oheistoiminnoille muutaman sadan neliön suuruisen alueen. Vieressä on kunnan omistama vanha saunarakennus, joka joudutaan jollakin aikavälillä uusimaan. Saamme Reippiin mainion saunakeskittymän. Aluetta kehitetään Laakson mukaan virkistys- ja ulkoilualueena, mutta leirintäaluetta Reippiin ei enää avata. Alueella on järjestetty kolmena vuotena muinaismarkkinat, mutta tapahtuma saatetaan siirtää esimerkiksi Sankilaan, missä on paremmin tilaa. Toivolansaareen talkoillaan uutta saunaa Ikaalislainen saunaseura Löylynlyöjät puolestaan talkoilee parhaillaan uutta saunaa Toivolansaaren leirintäalueen yhteyteen. Kunniapuheenjohtaja Pentti Hakalan mukaan tuulensuojalevyjen asentaminen on parhaillaan käynnissä. –Kesään 2019 mennessä alueelle valmistuu puulämmitteinen ja puurakenteinen sauna, johon mahtuu aikanaan 25–30 saunottelijaa. Toivolansaaren leirintäalueen sauna jatkaa toimintaansa entiseen tapaan, ja viereen valmistuu kaikille halukkaille tarkoitettu yleisösauna, joka on avoinna pari–kolme kertaa viikossa. 141-neliöisen saunarakennuksen kustannusarvio on noin 200 000 euroa. Kymmenkunta talkoomiestä rakentaa saunaa niin sanotusti pystytavarasta. Korjattu 5. marraskuuta kello 10.10., että savusaunaa suunnittelee rakennusarkkitehti Sami Kauhanen, ei arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki oy.