Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Anne Berneriä ei nimetty vielä kansanedustajaehdokkaaksi – Jäätteenmäki jättää politiikan

Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) ilmoitus siitä, haluaako hän asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa, antaa vielä odottaa itseään. Keskustan Uudenmaan piirin kokouksessa nimettiin keskiviikkoiltana kuusi uutta kansanedustajaehdokasta, mutta Bernerin nimi ei ollut heidän joukossaan. –Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Berner voisi olla vielä ehdolla, mutta hän ei ollut nyt nimettyjen ehdokkaiden joukossa, Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jasi Kuokkanen sanoo Lännen Medialle. Kuokkanen kertoo, että illan kokouksessa nimettiin kuusi uutta kansanedustajaehdokasta. –Uudenmaan piirissä on nimetty nyt kaikkiaan 21 ehdokasta. Listaa voidaan päivittää vielä vuoden loppuun mennessä. Toivotaan, että hän (Berner) päätyy ehdolle, Kuokkanen sanoo. Jäätteenmäki jättää politiikan Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ilmoitti keskiviikkona, ettei hän enää aio asettua ehdolle ensi kevään eurovaaleissa. Jäätteenmäki kertoi tiedotteessaan, että nyt on aika antaa tilaa uusille voimille. –Päätös olla asettumatta ehdolle vaati kypsyttelyä. Luopumiseen liittyy sekä haikeutta että vapauden tunnetta, hän sanoo. Jäätteenmäki on toiminut kansanedustajana vuodesta 1987 lähtien. Euroopan parlamentin jäsenenä hän on ollut vuodesta 2004 lähtien. –Eurovaalien aikaan ensi vuonna tulen olleeksi kansalaisten valitsemana edustajana 32 vuotta, eli puolet elämästäni. Se on pitkä aika, Jäätteenmäki perustelee päätöstään.