Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Roman Eremenko ei palaa maajoukkuepaitaan ainakaan syksyn aikana – "Otan tässä vaiheessa aikalisän"

Arvailut jalkapalloilija Roman Eremenkon maajoukkuekuvioista voidaan lopettaa, ainakin joksikin aikaa. Palloliitto kertoi keskiviikkona, että Eremenko ei palaa Suomen maajoukkuepaitaan ainakaan syksyn aikana eli marraskuun Kansojen liigan peleissä Kreikkaa ja Unkaria vastaan. Ensi vuoden EM-karsinnoissa tilanne voi kuitenkin olla toinen. Eremenko haluaa nyt keskittyä seurajoukkuepeleihin Moskovan Spartakissa, jossa hän teki lokakuun alussa paluun pelikentille kokaiinikärystä saamansa kahden vuoden pelikiellon päätyttyä. –Otan tässä vaiheessa aikalisän. Haluan keskittyä syyskauden siihen, että palaan taas huippukuntoon, saan pelituntumaa ja vakiinnutan asemani uudessa seurassa. Keskittyminen on nyt vain ja ainoastaan siinä, Eremenko sanoo Palloliiton sivuilla. –Ovea maajoukkuetehtävien suhteen en sulje. Olen sopinut (päävalmentaja) Markku Kanervan kanssa, että palaamme asiaan ennen EM-karsintojen alkua ja katsotaan sitten, mikä on tilanne. Kanerva kertoo tienneensä "aikalisästä" jo pitkään. –Sovimme jo ensimmäisessä keskustelussamme elokuun lopussa, että "Roma" keskittyy seurajoukkueeseen syksyn. Kunnioitan sitä päätöstä, sillä kahden vuoden pelitauon jälkeen ei ole ihan helppo palata huipputasolle, Kanerva sanoo. –Olen koko ajan sanonut, että "Roma" on tervetullut takaisin Huuhkajiin, kun hänen pelikuntonsa siihen edellyttää ja sitten, kun hän itse on siihen valmis. Tämä ei ole muuttunut mitenkään.