Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Näkökulma: Mikään ei ole ratkennut, edustajapaikoissa peli voi olla äärimmäisen tiukka

Kärkikaksikon SDP ja kokoomus taivallus on tällä hetkellä tasaisen varmaa. Demarien menoa ei ole sotkenut edes se, että julkisessa keskustelussa sitä on yritetty tuupata ay-liikkeen lakkotoveriksi irtisanomissuojakiistassa. Puheenjohtaja Antti Rinne on pitänyt kiistassa aika matalaa profiilia, ehkäpä hyvinkin viisaasti. Myös kokoomuksen Petteri Orpo joukkoineen on pyrkinyt välttämään irtisanomissuojalla ja ay-liikkeen turmiollisella vaikutuksella mesoamista, enkä tarkoita nyt kansanedustaja Juhana Vartiaista. Kokoomus on tässä asiassa tyrkkinyt Mustaa Pekkaa keskustalle ja pääministeri Juha Sipilälle , joka on siihen myös tarttunut. Suomen Yrittäjien kelkkaan hyppääminen on epäilemättä Sipilän mukaan temppu, joka piti tehdä, mutta keskustan eduskuntaryhmässä sitä on luonnehdittu näin: ”Se upottaa meidät kaikki!” *** Viestintäfirma Ellun Kanojen tutkimusjohtaja Jukka Manninen , entinen kokoomuksen suunnittelupäällikkö, on räknäillyt edellisten kannatusmittausten perusteella seuraavan eduskunnan paikkajakoakin. Mannisen mukaan SDP saisi nykytietojen valossa 49 kansanedustajaa, mikä olisi peräti 15 kansanedustajan lisäys viime vaaleista. Kokoomus puolestaan voisi Mannisen mukaan nappisuorituksella saada 47 kansanedustajaa. Se olisi kymmenen edustajan lisäys. Mannisen mukaan kokoomus on kiinni peräti seitsemässä vaalipiirissä viimeisessä jaossa olevassa kansanedustajapaikassa. Vastaavasti SDP on kuudessa vaalipiirissä jäämässä niukasti ilman tuota viimeistä edustajaa, keskustalla on sama tilanne neljässä vaalipiirissä. Keskustalle Manninen ennustaa viidentoista kansanedustajan tappiota, seuraavassa eduskunnassa kepulaisia olisi 34. Perussuomalaisille Manninen antaisi 19, vasemmistoliitolle 18 ja vihreille 17 kansanedustajaa. *** Vaaleista on tulossa jännittävät, arvelee Manninen ja siihen on helppo yhtyä. Vaikka SDP olisikin ykkönen, kuten tällä hetkellä näyttää, sen kokoama hallitus voi olla monenlainen. Se voisi olla sinipunahallitus terästettynä vihreillä, mutta se voisi olla myös vaikkapa vasemmistopainotteinen enemmistöhallitus, jossa demarien lisäksi istuisivat vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta. Täytyy muistaa, että keskusta on vanha valtapuolue, joka haluaa hallitukseen, tuli vaaleissa turpaan tai ei. Paljon jäänee aivan vaalien alusviikkojen varaan, muun muassa: kumpi on ykkönen, SDP vai kokoomus? Saako vihreät realisoitua suurta potentiaalista kannatustaan? Saako perussuomalaiset käännettyä huomion maahanmuutto-ongelmiin?