Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tamperelaisten teatterien valtionosuusrahat vähenevät kaikilla muilla paitsi Komediateatterilla – Tampereen Työväen Teatteri menettää eniten

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) on päättänyt teattereiden, orkesterien ja museoiden ensi vuoden valtionosuuksista. Jos eduskunta hyväksyy vuoden 2019 talousarvioesityksen, kulttuurilaitokset saavat ensi vuonna rahaa yhteensä noin 104,7 miljoonaa euroa. TTT menettää eniten Teatterit saavat valtionosuuksista yhteensä 51,1 miljoonaa euroa. Tuki on pienempi kuin viime vuonna, jolloin määrä oli 52,5 miljoonaa euroa. Tamperelaisista teattereista eniten tukea saa Tampereen Työväen Teatteri: 4 95 miljoonaa euroa, joka vastaa 158:a laskennallista henkilötyövuotta. TTT:n tukea on edellisvuodesta laskettu neljällä henkilötyövuodella eli reilulla 260 000 eurolla. Myös eniten tukea saavan Helsingin kaupunginteatterin tuki vähenee yli 400 000 euroa (11 henkilötyövuotta). Vuonna 2019 teatteri saa tukea reilut kuusi miljoonaa euroa. Komediateatterille lisää Tampereen Teatteri saa tukea 2 26 miljoonaa euroa, joka vastaa 117:ä laskennallista henkilötyövuotta. TT:n tukea on nostettu edellisvuodesta yhdellä henkilötyövuodella, mutta koska teatterien henkilötyövuoden hinta on pienempi kuin edellisvuonna, Tampereen Teatterin tuki vähenee reilulla 40 000 eurolla. Tampereen Komediateatterin tuki sen sijaan hieman nousee. Se saa tukea 444 435 euroa, mikä vastaa 23:a henkilötyövuotta. Viime vuonna luvut olivat 416 775 euroa ja 21 henkilötyövuotta. Ahaa teatterin ja Teatteri Mukamaksen laskennalliset henkilötyövuodet ovat samat kuin viime vuonna, mutta tuki on jonkin verran pienempi kuin viime vuonna. Ahaalla laskennallisia henkilötyövuosia on 12, Mukamaksella 11. Tanssiteatteri MD:n tuki on 212 556 euroa. Laskennallisia henkilötyövuosia on 12 eli yksi vähemmän kuin viime vuonna. Tampere Filharmonialle vajaat kaksi miljoonaa Tampereen kaupunginorkesterin vuoden 2019 valtionosuus on 1 913 113 euroa eli 108 henkilötyövuotta. Summa on hieman pienempi kuin vuonna 2018, mutta henkilötyövuosissa sama. Yhteensä orkestereille jaetaan valtionosuutta noin 18,5 miljoonaa euroa, mikä on hieman enemmän viimevuotiseen 18,4 euroon verrattuna. Henkilötyövuosina määrä on sama kuin viime vuonna. Museoille lisää Museoille esitetään valtionosuuksia yhteensä 35,1 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin viime vuonna, jolloin valtionosuuksia jaettiin museoille 33,6 miljoonaa euroa. Pirkanmaalaisista museoista eniten tukea esitetään Tampereen kaupungin museoille eli Museokeskus Vapriikille (40 henkilötyövuotta, 1,25 miljoonaa euroa), Tampereen taidemuseolle (19 henkilötyövuotta, 592 845 euroa), Sara Hildénin taidemuseolle (13 henkilötyövuotta, 319 326 euroa) ja Työväenmuseo Werstaalle (13 henkilötyövuotta, 438 234 euroa). Henkilötyövuodet ovat samat kuin edellisvuonna, mutta euromäärät hieman suurempia. Oikaisu 1.11.2018 klo 9.34: Tampereen Teatterin tuki ei vähene yhdellä henkilötyövuodella, kuten jutussa alun perin sanottiin, vaan nousee. Euromäärä on silti edellisvuotta pienempi, sillä teatterien henkilötyövuosien hinta on pienempi kuin edellisvuonna.