Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pääkirjasto Metsossa on sunnuntaisin leppoisan rauhallista – Kävijämäärä on vakiintunut tuhannen paikkeille

Haluatko erilaisen kirjastokokemuksen? Mene pääkirjasto Metsoon sunnuntaina. Pääkirjasto Metson sunnuntaiaukio on otettu vastaan hyvin. Samoin on kiitetty sitä, että kirjasto aukeaa arkipäivin jo kello yhdeksän. Pääkirjastossa aloitettiin sunnuntaiaukio 7. tammikuuta. Kesällä oli tauko. –Sunnuntaisin pääkirjasto Metsossa kävijöitä on 1000–1200. Kävijämäärä vakiintui näihin lukemiin heti sunnuntaiaukiolon alkaessa. Kesätauon jälkeen pari ensimmäistä sunnuntaita olivat hiljaisempia, mutta nyt olemme palanneet kevään kävijämääriin, kertoo tietopalvelupäällikkö Raili Sihvonen . Hän on tehnyt sunnuntaivuoroja. –Sunnuntaisin hoidetaan samoja kirjastoasioita kuin muinakin päivinä. Suurimpana erona muihin päiviin on sunnuntain rauhallinen tunnelma. Sunnuntaisin, toisin kuin arkena, asiakkailla on aikaa etsiä luettavaa kaikessa rauhassa ja hoitaa kirjastoasioita ajan kanssa. Lehtien lukijoita on paljon, ja monet käyttävät sunnuntaisin kirjaston tiloja työskentelyyn ja opiskeluun. Myönteistä palautetta Metsossa käy eniten asiakkaita yleensä alkuviikosta tai pitkien pyhien jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä. Parhaimpina päivinä Metsossa käy yli kolmetuhatta asiakasta. Monet myös osuttavat Metson sunnuntain päiväkävelyn reitille. Parvikerroksessa sijaitseva Cafe Metso on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan ja kahvituokioon voi yhdistää lehtien lukemisen. Metsossa on sunnuntaisin hieman supistetut palvelut, esimerkiksi lasten pelihuone ei ole käytössä. Sunnuntaiaukioloista, samoin kuin syksyllä toteutetusta arkiaamujen aukiolojen aikaistamisesta (Metso aukeaa jo kello 9), onkin tullut paljon positiivista palautetta. Moniin muihin kirjastoihin pääsee aamusta jo kello 8 alkaen. Kannattaa tarkistaa oman kirjaston aukiolot kirjaston nettisivuilta. Henkilökunta on suhtautunut sunnuntaiaukioloon myönteisesti ja innostuneesti. –Sunnuntaityötä tehdään vapaaehtoisuuden pohjalta ja on mielekästä olla töissä, kun sekä henkilökunta että asiakkaat kokevat sunnuntaiaukiolon tärkeäksi, sanoo Raili Sihvonen. Pitkäaikainen toive –Sunnuntaiaukiolo on ollut asiakkaiden pitkäaikainen toive, joka otettiin meillä strategiseksi tavoitteeksi jo muutama vuosi sitten. Linjasimme, että huolimatta sen vaatimista resursseista sunnuntaiaukiolo otetaan käyttöön Metson remontin valmistuttua. Asiakkaiden etu on palvelujemme lähtökohta, toteaa kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja Pirkko Lindberg . Sunnuntaiaukioloa ei ole toistaiseksi mahdollista laajentaa muihin kirjastoihin resurssisyistä. –Haluan muistuttaa, että Koivistonkylän, Terälahden ja Kämmenniemen kirjastot palvelevat omatoimikirjastoina joka päivä, myös viikonloppuisin. Eli sisään pääsee omalla kirjastokortilla ja henkilökohtaisella pin-koodilla. Omatoimikirjastopalvelu laajenee Messukylän kirjastoon vielä tämän syksyn aikana, kertoo Pirkko Lindberg. Ihmisten vapaa-ajan viettotavat ovat muuttuneet, kun kaupallisetkin palvelut ovat avoinna iltamyöhään ja viikonloppuisin. Pääkirjasto Metso sekä omatoimiperiaatteella toimivat kirjastot tarjoavat maksuttoman tilan, jossa voi opiskella, työskennellä, kokoontua ja viettää aikaa myös viikonloppuisin. Pääkirjasto Metso on avoinna sunnuntaisin klo 11–17. Arkisin pääkirjasto Metso aukeaa kello 9. Sunnuntaisin asiakkaat voivat tulla lukemaan lehtiä, lainaamaan ja palauttamaan aineistoja tai työskentelemään asiakaskoneilla. Myös luentosalit ja musiikkihuoneet ovat käytössä sunnuntaisin. Pääkerroksen asiakaspalvelu on avoinna, mutta tietopalveluosaston, lasten ja nuorten osaston sekä musiikkiosaston tietopalvelupisteet ovat pois käytöstä. Samoin pelihuone ja Satuhuone ovat sunnuntaisin kiinni. Cafe Metso on auki. Sampolan kirjaston joulun aukiolo toteutuu tänäkin vuonna, mutta vain yksipäiväisenä, eli vain jouluaattona, ei muina päivinä.