Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kangasalan uimahalliyhtiön uusi toimitusjohtaja tulee Pöyry Finland oy:stä

Kangasalan Uimahalli oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Reija Kolehmainen . 41-vuotias Kolehmainen on diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori. Hän aloittaa tehtävässä 1. joulukuuta 2018. Reija Kolehmainen on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta projektipäällikkönä vesihuollon kehittämispalvelujen osastolla Pöyry Finland oy:ssä. Hän on konsultoinut muun muassa vesilaitoksia ja kuntien teknistä sektoria. Sitä ennen hän valmisteli väitöskirjansa tekopohjaveden muodostuksesta Tampereen teknillisellä yliopistolla. Asunut 12 vuotta Kangasalla Kolehmainen on syntyisin Joutsenosta, mutta asunut viimeiset 12 vuotta Kangasalla. Uusi toimitusjohtaja ei ota paineita Kangasalan uimahalliyhtiön ympärillä tänä vuonna velloneesta keskustelusta. –Jotenkin koen, ettei se ole minun murheeni, enkä edes tiedä mitä kaikkea siellä on tapahtunut. Lähden tekemään työtäni, ja näen Kuohun tulevaisuuden valoisana. Harrastan uintia ja pidän Kuohua alueen parhaana uimahallina, sanoo mielellään kotikaupunkiinsa töihin asettuva toimitusjohtaja. Reija Kolehmaisella on aviomies ja 6-vuotias poika. Yhtiö kertoi uuden toimitusjohtajan valinnasta keskiviikkona. Kangasalan Uimahalli oy erotti 7,5 vuotta yhtiötä johtaneen toimitusjohtaja Paula Liinamaan luottamuspulan takia kesäkuussa. Toimitusjohtajan erottaminen on aiheuttanut Kangasalla kovaa kuohuntaa. Potkujen perumiseksi kerättiin 250 nimen adressi, joka luovutettiin Kangasalan kaupunginvaltuustolle. Juttua täydennetty keskiviikkona 31.10.2018 kello 15.25 lisätiedoilla Reija Kolehmaisesta. Lue lisää: Kangasala vastaa Kuohun kohuun: selittää nyt uusilla syillä uimahalliyhtiön toimitusjohtajan erottamiseen kytkeytyviä hallituksen jäsenten vaihdoksia Kangasalan uimahallista potkut saanut toimitusjohtaja hakee takaisin aiempaan tehtäväänsä – hallituksen jäsen Pertti Salo erotettiin yhtiökokouksessa