Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Nyt odotetaan Pekka Haaviston ilmoitusta, tai muuten vihreät ovat pahoissa vaikeuksissa

Kansanedustaja Ville Niinistön kieltäytyminen vihreiden pätkäpuheenjohtajuudesta jätti jäljelle oikeastaan vain yhden varteenotettavan vaihtoehdon. Nyt odotetaan, että entinen presidenttiehdokas Pekka Haavisto pelastaa puolueensa ja suostuu luotsaamaan vihreät kokemuksensa turvin huhtikuun eduskuntavaaleihin. Toinen korttejaan vielä piilossa pitävä mahdollinen ehdokas, kansanedustaja Emma Kari olisi Haavistoon verrattuna vain hätävara. Hän ei ole valtakunnallisesti tunnettu ja on haparoinut lausunnoissaan, vaikka tulikin kakkoseksi vihreiden edellisessä puheenjohtajavaalissa. Ensimmäisenä kisaan ilmoittautuneesta kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodosta ei vihreiden puheenjohtajaa tule. Hän missasi vähäisetkin mahdollisuutensa harkitsemattomalla lausunnollaan pari vuotta sitten. Silloin Alanko-Kahiluoto perusteli puheenjohtajaehdokkuudesta kieltäytymistään sillä, että uskoi silloisen puheenjohtajan Ville Niinistön suosivan tulevassa kisassa entistä avustajaansa Emma Karia. Omien julkinen arvostelu ei ole hyvä meriitti johtajaominaisuuksia arvioitaessa. Miksi sitten kuusikymppisen Pekka Haaviston kannattaa vanhoilla päivillään uhrautua ja palata politiikan raadolliselle ykkösnäyttämölle? Jos hän onnistuisi luotsaamaan puolueensa hallitukseen sen kolmanneksi suurimpana puolueena, vihreille lankeaisi ulkoministerin salkku. Se olisi varmasti hieno päätös Haaviston poliittiselle uralle, ellei hän sitten ole käytettävissä vielä kolmannen kerran vihreiden presidenttiehdokkaaksi vajaan kuuden vuoden kuluttua. Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee uuden puheenjohtajan ensi lauantaina Helsingissä. Puoluevaltuuskuntaan kuuluu 43 vihreää, joista suurin osa on valtakunnallisesti täysin tuntemattomia eikä kukaan ole edes kansanedustaja. Jos Pekka Haavisto ei pian ilmoittaudu kisaan, puheenjohtajavaalista voi tulla arvaamaton näytelmä. Vai siihenkö varaudutaan, kun avoimuutta korostavan puolueen valtuuskunnan kokous pidetään medialta suljettuna? Aki.Taponen@lannenmedia.fi Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja