Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tappara-tähti tuomitsi TPS-vahdin tempun – näin Jukka Rautakorpi selitti nuorisoketjun penkitystä

Tappara-hyökkääjä Tomas Zaborsky kilautti yläputkea toisen erän alussa tilanteessa 0–0. Muutama minuutti myöhemmin valotaululla luki Tappara 0, TPS 4. Tiistain kotiottelu lähti Tapparalta pahasti käsistä 5 minuutin ja 37 sekunnin aikana. –Siinä tuli viisi laukausta, joista neljä meni sisään. Oli se aika hurja hetki. Siinä oli sekä huonoa puolustamista että ylipuolustamista, Tappara-käskijä Jukka Rautakorpi summasi. Mies yritti katkaista TPS:n vyöryä kahden maalin jälkeen, mutta pian ropisi kaksi lisää. Lopulta Tappara taipui 0–5, joka oli joukkueen pahin kotitappio yli kuuteen vuoteen. Edellisen kerran Tapparaa nöyryytti yhtä pahasti Lukko, joka haki Hakametsästä 6–1-voiton 14. helmikuuta 2012. Rautakorpi ihmetteli syystäkin TPS-pelin toisen erän maalilukemia. Turkulaiset veivät erän 4–0, vaikka Tappara vei maalia kohti suuntautuneet laukaukset 16–8. –Se oli aika rajua kyllä, hän kuvaili. Jukka Rautakorpi ihmetteli TPS:n tehohetkeä: Tapparalla oli erässä Zaborskyn ylärimaohjauksen lisäksi 3–4 huippupaikkaa, mutta kiekko pysyi käsittämättömällä jääräpäisyydellä poissa TPS-maalista. Zaborskyn oli vaikea hyväksyä asiaa pelin jälkeen. –Meillä oli kuusi v-tun maalipaikkaa, siis aivan huippupaikkaa, joista emme tehneet yhtään maalia. Nyt pitää varmaan harjoitella maalintekoa, Zaborsky sanoi. Slovakki kävi kuumana toisen erän tilanteesta, jossa hän pääsi yrittämään maalintekoa käytännössä tyhjiin. Kiekko pysähtyi TPS-vahti Rasmus Tirrosen mailaan, joka ei pysynyt hänen kädessään. –Se oli päivänselvä juttu, että hän heitti mailan tarkoituksella. Tuollaiset tilanteet pitäisi katsoa videolta, kun videot kerran ovat olemassa. Tuomarit ovat ihmisiä, mutta tuollaiset virheet eivät auta silloin, kun maalinteko on muutenkin vaikeaa. Tappara kausi on ollut yllättävän ailahteleva. Joukkue saattaa hävitä KooKoolle 3–8, mutta lyödä Kärpät 2–1 vierasjäällä. Kärpät-voiton jälkeen Tappara on taipunut HIFK:lle 0–4 ja TPS:lle 0–5. –Tällä kaudella on ollut pelejä, joissa olemme puolustaneet hyvin, käyttäneet harvat paikkamme ja voittaneet. Nyt meillä oli paljon enemmän paikkoja, mutta emme saaneet mistään sisään, Zaborsky siunaili. Hän on ollut Tapparan virkein pelaaja alkukauden aikana ja summannut 17 pelissä tehot 6+10=16. Kyynikoiden mielestä Zaborsky pelaa hyvin, koska hänen sopimuksensa on katkolla. Tulevaisuudesta mies ei juuri halua puhua. –En mieti sellaisia kauden aikana vaan pelaan. Agenttini saa hoitaa sen puolen. Olen avoin kaikelle, myös jatkolle Tapparassa. Nuorisoketju joutui vilttiin Tiistaina Tappara olisi kaivannut parempaa maalivahtipeliä Christian Heljangolta ja aggressiivisempaa puolustuspeliä. Liian usein kotijoukkueen pelaajat tyytyivät katselemaan vastustajan touhuja vierestä. Illan hahmo oli kahdesti osunut Ilari Flippula . Pelissä nähtiin nuorisoketju Sami Moilanen (19)– Kristian Tanus (18)– Patrik Puistola (17). Kolmikko oli jäällä, kun TPS teki johtomaalin. Päätöserässä he eivät päässeet jäälle ollenkaan, ja koko pelissä kolmikon minuutit jäivät alle kuuden. –Annoimme vastuuta niille, jotka kantavat tätä joukkuetta muutenkin. Ei ole oikein nuoria pelaajia kohtaan pitää heitä vastuussa tuollaisessa tilanteessa. Eiväthän he tehneet mitään väärää, Rautakorpi selitti. Puistolalle kamppailu oli uran ensimmäinen liigatasolla. Mestiksen LeKissä hyökkääjä on väläytellyt osaamistaan viidessä pelissä tehoin 4+2. Maailmanmestari Pasi Puistolan poika oli apeana tappion jälkeen. –Eihän se koskaan ole kivaa penkillä istua, mutta päätös ei ollut tällä kertaa minulla. Nyt kävi näin, Puistola sanoi.