Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Akavan Fjäder sai luottamuksen, mutta jäsenliittojen kapinahenki kasvaa – Nyt vaaditaan ylimääräistä liittokokousta koolle

Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin luottamuksen mittaamiseksi pitäisi järjestää ylimääräinen liittokokous, vaatii Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n (YKA) liiton hallitus. –On tärkeää, että koko Akava-yhteisön kannalta, että puheenjohtajan luottamus saatetaan nimenomaan liittokokouksen käsiteltäväksi. Tällöin jokaisen jäsenliiton on osallistuttava keskusteluun ja kerrottava oma kantansa Fjäderin luottamukseen, YKA:n puheenjohtaja Antton Rönnholm sanoo. YKA on yksi Akavan jäsenliitoista ja sillä on 12 000 jäsentä. Liiton puheenjohtaja Antton Rönnholm toimii myös SDP:n puoluesihteerinä. Hallitus antoi luottamuksen Akavan hallitus äänesti tänään tiistaina siitä, pitäisikö puheenjohtajan luottamus viedä marraskuussa pidettävän liittokokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti äänin 15–5 että Fjäderillä on hallituksen luottamus, eikä asiaa tarvitse viedä liittokokouksen käsittelyyn. –Olemme pettyneitä siihen, ettei Akavan hallitus katsonut asiaa sellaiseksi, että se tulisi käsitellä osana syysliittokokouksen asialistaa, Rönnholm sanoo. Tyytymättömyys kasvaa kentällä Akavan hallituksessa ja kentällä kytee kuitenkin tyytymättömyyttä, joka kohdistuu työmarkkinajärjestön puheenjohtajaan. Akavalaiset Talentia ja Akavan Erityisalat ilmoittivat jo ennen tiistain kokousta, ettei Fjäder nauti enää niiden luottamusta. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kertoi Lännen Medialle Talentian äänestäneen tiistaina sen puolesta, että puheenjohtajan luottamus pitäisi arvioida liittokokouksessa. –Talentian hallitus kertoi jo perjantaina, että Fjäderin anteeksipyyntö ja selonteko eivät riittäneet. Ristimäki oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että Akava lähtee valmistelemaan työllistymistä edistävää ohjelmaa, jossa paneudutaan myös maahanmuuttajien työllistymisen parantumiseen. Puheenjohtajavaalit vuonna 2020 Kriittisempien akavalaisten liittojen katseet kohdistuvat jo vuoteen 2020. Silloin edessä on puheenjohtajavaali, jossa valitaan joko uusi puheenjohtaja tai nykyinen puheenjohtaja saa jatkokauden. –Puheenjohtajan kannatus mitataan ihan normaalisti vuonna 2020, jolloin Akavassa käydään puheenjohtajavaalit, Talentian Ristimäki sanoo. Kävipä vuoden 2020 puheenjohtajavaaleissa nykyiselle puheenjohtajalle miten vain, tyhjän päälle hän ei joudu. Vuosi sitten keväällä Talouselämä -lehti kertoi, että työmarkkinajärjestö Akavassa tehty sopimus takaa sen, että Fjäderille maksetaan täyttä palkkaa lähes kahden vuoden ajan, vaikka puheenjohtajavaaleissa tulisi tappio. Fjäder itse ei ole kommentoinut millään tavoin tehdyn sopimuksen sisältöä. –Se sopimus, mikä on minun ja Akavan välinen, sitä minä en kommentoi, hän totesi lehden haastattelussa. Samassa yhteydessä hän kuitenkin kertoi aikovansa asettua ehdolle Akavan puheenjohtajaksi vuonna 2020. Ulostulot hämmentäneet aiemminkin Fjäderin ulostulot ovat aiheuttaneet akavalaisissa jäsenliitoissa pahaa verta aiemminkin. Tuorein kohu liittyy puheenjohtajan puheista, joiden mukaan kouluttamattomille maahanmuuttajille pitäisi voida maksaa heikompaa palkkaa. Ulostuloa on kritisoitu sillä, että työehtojen heikentäminen maahanmuuttajien kohdalla rikkoo työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja samalla se avaa kahden kerroksen työmarkkinoita Suomeen. –Maahanmuuttajia ei voi kohdella eriarvoisesti palkkauksen tai minkään muunkaan suhteen. Kaksia työmarkkinoita ei voi olla, vaikka huoli työllisyydestä on aiheellinen, YKA:n varapuheenjohtaja Sarianne Karikko kommentoi tilannetta liiton tiedotteessa. Fjäder on pahoitellut ja pyytänyt anteeksi puheitaan pian Ylen haastattelun jälkeen. Vuonna 2017 puheenjohtajan tviittaukset ja suorasukaisen myönteinen suhtautuminen sote-uudistukseen suututti erityisesti tutkijat, jota kuuluvat akavalaiseen Tieteentekijöiden liittoon. Kesäkuussa 2017 kokoomustaustainen Fjäder totesi Twitterissä, että sote-uudistus on vietävä maaliin ja valinnanvapaus on toteuttava. Fjäder väitti myös, että Akavan linjaus oli yksimielinen ja 36 jäsenliiton päättämä. Myöhemmin kävi ilmi, että Akavan linjauksesta oli päätetty liiton hallituksessa, jossa on edustettuna vain 13 jäsenliittoa. Sture Fjäder on toiminut Akavan puheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien. Iältään hän on 60-vuotias.