Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kanerva: Puolustusvaliokunta on keskustellut rauhanturvaajien uhkailusta – ei tietoa suomalaisista tapauksista

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan Suomessakin on keskusteltu, miten uhkailun kohteeksi joutuvia rauhanturvaajia voitaisiin suojella. –Tästä on keskusteltu muutamia vuosia sitten asiantuntijoiden kanssa puolustusvaliokunnassa, kertoo Kanerva Lännen Medialle. Keskustelu liittyi kansanedustaja Kanervan mukaan salassa pidettäviin suojelutoimenpiteisiin, joita ulkomailla on tehty rauhanturvaajille ja heidän perheilleen. Kanerva ei tiedä vastaavia uhkailutapauksia Suomesta. Maanantaina Ylen Mot-ohjelma kertoi, että joitakin suomalaisia rauhanturvaajia ovat uhkailleet Afganistanin palveluksen jälkeen nimettömät maahanmuuttajat Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta. –Suomessa asia on otettu jollain tavalla lukuun. Tällaiseen uhkaskenaarioon on varauduttu, sanoo kuluvan vaalikauden puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Kanerva. Afganistanin pitkä rauhanturvaoperaatio Suomi aloitti Afganistanin rauhanturvaoperaation vuonna 2002. Loppua ei vieläkään näy, vaan operaatio näyttää jatkuvan kolmannelle vuosikymmenelle. –En usko, että Afganistanista ollaan vetäytymässä tulevankaan hallituksen aikana, sanoo Kanerva. Mahdollisesta vetäytymisestä Afganistanista päättäisi viime kädessä eduskunta ulkoministeriön, puolustusministeriön ja valtioneuvoston esityksestä. Suomella on Kanervan mukaan Afganistanissa kansainvälinen vastuu kannettavanaan. Rauhanturvaaminen on yleisesti hyväksytty linja Suomen ulkopolitiikassa. –Afganistanin tilanne on perin hankala. (Barack) Obaman joukkojen vetäytyminen sieltä oli hätiköity ja jätti Talebanille mahdollisuuden ottaa tilannetta haltuun. Silti paljon edistystä on saatu aikaan. Nopeat vetäytymiset ovat riskialttiita, Kanerva kertoo. Afganistan voisi aiheuttaa pakolaiskriisin Yksi seurausvaikutus vetäytymisestä voisi olla puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) Ylelle mainitsema Suomeenkin tulevien pakolaisten määrän kasvu, jos maa ajautuisi kaaokseen. Niinistö kuitenkin totesi ohjelmassa, että olisi valmis vetämään joukot pois Afganistanista. Ilkka Kanerva kummastelee kommenttia. –Niinistön kommentti yllättää, koska päätös siellä olosta on tehty vuosi sitten ja Niinistö oli esittämässä jatkamista, Kanerva kertoo. Suomi kasvattaa taas joukkojaan Suomi on vuodesta 2015 asti muuttanut Afganistanin strategiansa tukioperaatioksi, jossa tuetaan Afganistanin hallituksen turvallisuusjoukkoja Taleban-kapinallisia vastaan. Koska Afganistanin turvallisuusjoukot eivät saaneet tilannetta haltuun, tukijoukot eivät päässeet vetäytymään. Nyt Suomella on Afganistanissa 30 sotilasta, mutta määrä on tarkoitus kasvattaa ensi vuonna 60:een. Afganistanista tehtiin ulkoministeriön muistion mukaan selvitys viime vuoden joulukuussa ja jatko hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa. Suomi toimii Saksan johdolla Pohjois-Afganistanissa. Muistion mukaan vuoden 2019 Afganistanin operaation kustannus on 16 miljoonaa euroa vuodessa.