Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Neneh Cherry aloitti urallaan uuden vaiheen viisikymppisenä – Comeback on riski mutta niin on elämäkin

Muutaman viikon päästä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun 1980-luku loppui ja 1990-luku alkoi. Tai siltä ainakin tuntui meistä, jotka altistuimme sopivassa ikävaiheessa Neneh Cherrylle . Marraskuussa 1988 ilmestynyt single Buffalo Stance kuulosti tulevaisuudelta. Pop ja vielä tuolloin kovin eksoottinen hiphop yhdistyivät sen elektronisessa soundissa säkenöivämmin ja jännittävämmin kuin melkeinpä millään muulla aikakauden hitillä. Neneh Cherry myös näytti tulevaisuudelta. Kiharoissaan, korvakoruissaan ja kultaisessa pilottitakissaan 24-vuotias vaikutti tylymmältä, viileämmältä ja omaehtoisemmalta kuin kukaan muu – etenkin jos vertaa tuolloin hittilistoja dominoineisiin Kylie Minogueen ja Jason Donovaniin . VIDEO: Neneh Cherryn musiikkivideo Buffalo Stance (1988). En enää muista, oliko Neneh Cherry ensimmäinen nainen, jonka näin räppäävän Music Televisionilla, mutta ainakin hän teki lähtemättömimmän vaikutuksen. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tiedämme, ettei Neneh Cherrystä koskaan tullut seuraavaa suurta poptähteä. Eikä hän sellaiseksi lopulta halunnutkaan. Cherry enemmän tai vähemmän jätti popin 1990-luvun puolivälissä. Edellinen sooloalbumi Blank Project (2014) oli laulajan ensimmäinen lähes 18 vuoteen. Valhe totuutta nopeampi Blank Projectin tärkein innoittaja oli Cherryn ruotsalaisen äidin kuolema, uuden Broken Politics -albumin tekemisen aikaan hän puolestaan vietti aikaa Sierra Leonessa järjestelemässä biologisen isänsä hautajaisia. (Yhdysvaltalainen jazzmuusikko Don Cherry on laulajan isäpuoli.) Vaikka Cherry lähteekin musiikissaan henkilökohtaisesta, Broken Politics käsittelee edeltäjäänsä suoremmin koko maailman tilaa – eikä niin yllättäen Yhdysvaltain roolia sen muodostumisessa. ”En edes halua mainita hänen nimeään enkä nähdä niiden hiton käsien liikkuvan”, Cherry tiivisti Trump -suhteensa Independentin lokakuisessa haastattelussa. ”Valheet liikkuvat nopeammin kuin totuus”, hän laulaa levyn keskipisteeksi muodostuvassa Faster Than the Truth -kappaleessa – ja viesti on kirkas. VIDEO: Neneh Cherryn musiikkivideo Kong (2018). Ensimmäisten kuuntelujen ajan Broken Politics tuntuu lohduttomimmalta albumilta vuosiin. Fallen Leavesillä Cherry anoo armoa päällään tallovilta ja kuvailee purkautuvansa saumoistaan kuin kangas. Deep Vein Thrombosisissa hän toteaa, että kaikki mistä uneksimme, mahtuu lopulta kämmenen sisään. Pessimismi kuitenkin taittuu. Sen keskeltä nousee uhma ja peräänantamattomuus, jopa toivo. ”Pure vain pääni irti”, Cherry yllyttää Kong -singlellä ( ”Bite my head off, still my world will always be a little risk worth taking” ). Oman elämäntavan puolustaminen merkitsee joka tapauksessa päivittäistä taistelua ja riskinottoa, joten miksi alistua? Niukkaa ja jäntevää Broken Politicsin on tuottanut englantilainen Kieran Hebden , joka tunnetaan parhaiten Four Tet -nimellä julkaisemastaan kokeellisesta teknomusiikista. Hänen estetiikkansa on niukkaa, jäntevää ja vaikeasti määriteltävällä tavalla levotonta. Minimalistinen soitto, ohjelmoidut rytmit ja maltillisesti käytetyt samplet muodostavat jazzahtavasti kuplivan ja levyn nimen mukaisesti rikkonaisen äänimaiseman, jonka keskellä Cherry samoilee räpin ja laulun välistä aluetta kartoittaen. Kokonaisuus on yhtenäinen. Se voisi olla sitä jopa monotonisuuteen asti, ellei sekaan olisi ripoteltu riittävästi kuulijaa herätteleviä yksityiskohtia. Kappaletta voi kuljettaa Paul Simonin 50 Ways to Leave Your Loveista lainattu rumpukomppi ( Faster Than the Truth ) tai sen suvantokohdan saattaa katkaista Ornette Colemanin saksofonisoolo ( Natural Skin Deep ). Kongin ja Shot Gun Shackin tervassa laahustava klaustrofobia vetoaa ainakin Massive Attack -faneihin. Massive Attackin ystävät löytävät tarttumapintaa ainakin Kongin ja Shot Gun Shackin tervassa laahustavasta klaustrofobiasta. KUUNTELE: Neneh Cherryn albumi Broken Politics (2018.) Robyn: Honey Kohta nelikymppisestä ex-teinitähdestä on kasvanut yksi sukupolvensa tärkeimmistä pop-innovaattoreista. Honey on vuosien odotuksen väärti. Kurt Vile: Bottle It In Kurt Vile, 38, tekee flegmaattisuudesta taidetta. Philadelphialaisen pitkätukan usvainen countryrock soi jo niin raukeasti, etteivät kappaleet meinaa jaksaa enää edes loppua – 10 minuutin raja ylittyy kahdesti. Ambrose Akinmusire: Origami Harvest 36-vuotias kalifornialainen trumpetisti seikkailee jazzin, modernin klassisen, taiderockin ja hiphopin risteyskohdissa – ja jotenkin välttyy kolareilta.