Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomen miekkailevat naiset tekivät historiaa Italian MM-kisoissa

Miekkailu Tamperelaisseura Kalpaveljien miekkailijat Ritva-Leena Lehtonen ja Johanna Nylund saavuttivat MM-kultaa veteraaninaisten kalvan joukkuekilpailussa Livornossa Italiassa 10. lokakuuta. Alkuerässä Suomen naiset voittivat Sveitsin, Unkarin ja Iso-Britannian. Uloslyöntiotteluissa kaatui puolestaan ensin Itävalta ja semifinaalissa Italia huiman jännitysnäytelmän jälkeen jatkoajalla. Finaalissa vastaan tuli kovatasoinen Yhdysvaltojen joukkue, jonka Suomi päihitti selvin lukemin 30–20. Mestaruus on historiallinen, sillä tämä on suomalaisten naismiekkailijoiden kaikkien aikojen ensimmäinen joukkuekulta MM-tasolla. Suomen väreissä kisasi kuusi edustajaa, kaksi jokaisesta ikäsarjasta, ja ottelut käytiin siten että toinen miekkaili ja toinen oli varanaisena. Johanna ja Ritva-Leena olivat vuorotellen miekkailevassa kokoonpanossa yli 60-vuotiaiden sarjassa. Lehtonen nousi finaalissa ratkaisevaan rooliin, sillä hänen vastustajansa oli kivenkova henkilökohtaisen sarjan maailmanmestari Elisabeth Kocab (USA). Altavastaajana taistoon lähtenyt tamperelainen hävisi ensimmäisen ottelun pistein 3–5, mutta jatkoi sisukkaasti ja voitti kaikkien riemuksi toisen ottelunsa 5–3. – Joukkueemme toimi hienosti ryhmänä, kannustavana, osaavana ja itsevarmana. Tuskin ymmärrän, missä oikein olin ja mitä tapahtui. Liikuttava ja ikimuistoinen tapahtuma, josta olen ylpeä, iloitsi Johanna Nylund. – Vasta nyt jälkikäteen alan tajuamaan, että voitimme maailmanmestaruuden, hämmästeli Ritva-Leena Lehtonen.