Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Finnairilla taas tulospudotus – yhtiö laittaa osan huonosta kehityksestä helteisen kesän piikkiin

Tulospuolelle meni kuitenkin huonommin. Finnairin ilmoittama vertailukelpoinen liiketulos oli 108,4 miljoonaa euroa, kun vastaava tulos viime vuonna oli 118,9 miljoonaa euroa. Varsinainen liiketulos putosi 105,7 miljoonaan euroon viime vuoden 122,2 miljoonasta eurosta. –Finnairin kasvu jatkui heinä–syyskuussa, ja matkustajamäärämme oli kaudella ennätyksellinen. Koneemme lensivät varsin täysinä, vaikka kapasiteettimme on kasvanut ja kilpailu lisääntynyt, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä kommentoi kehitystä yhtiön pörssitiedotteessa. Vähähyyppä panee osan tuloksen heikkenemisestä sään piikkiin. –Kotimaan poikkeuksellisen lämmin kesä hidasti matkakysynnän kasvua etenkin heinä- ja elokuussa, ja myöhemmin liikenteemme kärsi viiveistä ja peruutuksista, jotka johtuivat sekä Aasian taifuuneista että varamoottoreiden heikosta saatavuudesta katsauskaudella. Myös peruutukset hidastivat Vähähyypän mukaan matkustajatuottojen ja lisämyynnin kasvua. –Euroopan-liikenteen nopea kapasiteetin kasvu johti väliaikaiseen epätasapainoon kauko- ja lähiliikenteen kapasiteettien välillä, mikä yhdessä kiristyneen kilpailun kanssa painoi Euroopan-liikenteemme matkustajatäyttöasteita ja yksikkötuottoja. Eniten yhtiön tuloskehitystä rasitti Vähähyypän mukaan kuitenkin se, että polttoainekulut nousivat lähes kolmanneksen vertailukaudesta. Toimitusjohtaja vaihtuu Finnair kertoi toukokuussa, että toimitusjohtaja Pekka Vauramo jättää yhtiön ja siirtyy Metson toimitusjohtajaksi. Syyskuun alussa uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin KTM Topi Manner . Manner siirtyy Finnairiin Nordeasta. Manner aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa.