Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Classic kävi Turussa kahdella joukkueella: miehissä liika rentous oli maksaa pisteet, naiset jäivät TPS:n jalkoihin

Tampereen Classic piipahti lauantaina Turussa ja pääsi kotimatkalle täysien sarjapisteiden kera, kun TPS kaatui maalein 8–4 (2–0, 1–1, 5–3). Aivan helposti ja puolivaloilla sarjakolmonen TPS ei kukistunut. Classic karkasi jo 3–0-johtoon, mutta turkulaiset nousivat sinnikkäästi vielä tasoihin tilanteessa 4–4. –Tultiin hyvin peliin ja otimme ohjakset käsiimme, mutta kolmen maalin johtoasemassa meillä alkoi passiivinen vaihe. TPS sai helpohkon kavennusmaalin ja tuli hyvin peliin mukaan, päävalmentaja Samu Kuitunen kertasi tapahtumia. Kuitusen mukaan Classic veti liian rennosti, kunnes löysi uutta energiaa. Vaatiko se päävalmentajalta kovaakin huutoa? –Ei lainkaan, sillä pelaajat löysivät sisältään omat ratkaisunsa. Minusta se on hyvä merkki, että jo tässä vaiheessa syksyä pystymme pelin aikana kasvamaan voittajaksi. Pelaajilla on halua, osaamista ja voimaa. Classicin kakkosketju oli Turussa hyvässä iskussa. Oskari Heikkilä (kolme maalia), Mikko Leikkanen (kaksi) ja Jussi Piha (yksi) tekivät kuusi Classicin kahdeksasta maalista. –Heillä tosiaan oli hyvä ja iloinen meininki – hyökkäyspäässä. Tosin omiin meni kolme, Kuitunen muistutti. TPS vie naisten ottelun Myös Classicin naiset tekivät lauantaina visiitin Turkuun. TPS oli kuitenkin kotikentällään Kupittaan palloiluhallissa koko ajan niskan päällä ja vei kamppailun maalein 8–3 (3–1, 3–2, 2–0). Classicin maaleista vastasivat Kristiina Kauppila kahdella osumallaan ja Salla Suomela .