Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Joku kommentoi aina, että en voi keskittyä sun musiikkiin, kun sun tissit heiluu" – Räppäri Nora Horn tietää, että naisen suora puhe seksistä herättää yhä pelkoa

Nainen heiluttaa pakaralihaksiaan lavalla ja räppää siitä, kuinka on naisena tottunut olemaan liikaa polvillaan. –Nyt on sun vuoro mennä kontilleen, räppäri jatkaa. Joku yleisöstä huutaa lavalle härskejä kommentteja. Artisti on Rutilus Recordsille kiinnitetty Adikia, jota keikoilla tuplaa räppäri Nora Horn, artistinimeltään Mon-Sala. –Kun naisräppäri saapuu backstagelle, hänen oletetaan olevan jonkun miehen tyttöystävä. Naista kehutaan keikan jälkeen kauniiksi tai taitavaksi tanssijaksi ja samalla hänet suljetaan asenteiden asettamaan lokeroon, johon miesvaltaisilla aloilla on totuttu, Horn sanoo. Horn perusti viime elokuussa kaikille sukupuolille, mutta etenkin naisille suunnatun NiceRap-liikkeen. Naisräppäreiden foorumille on Suomessa selkeästi tilausta. Ensimmäiseen tapahtumaan osallistui kymmeniä ihmisiä ja lavalle oli kova tunku. NiceRap on kerännyt jo lähes sata jäsentä esimerkiksi muusikoista tuottajiin saakka. –Kollektiivi syntyi yhteistyötä ja verkostoitumista varten, mutta ennen kaikkea vertaistuen vuoksi. Että jos yksi nainen ei pysty murtautumaan miesten hallitsemalle alalle, se ei ehkä olekaan vain naisen vika. Bikineissä epäuskottava Miesvaltaisen räppiskenen edustajat on totuttu näkemään gangstoina, uhoavina äijinä huppareissaan. Horn myöntää, että suuren yleisön olisi ehkä helpompi nähdä naisräppäreitä samanlaisessa kuvastossa. Maskuliininen tai androgyyni nainen väljissä vaatteissa solahtaisi kevyemmin siihen, mihin on totuttu. –Naisen alastomuus tai seksikäs pukeutuminen vievät ihmisten silmissä edelleen uskottavuutta. Joku kommentoi aina, että hei, en voi keskittyä sun musiikkiin, kun sun tissit heiluu. Ei näitä kommentteja oikein jaksa ymmärtää, Horn sanoo ja purskahtaa nauruun. Adikialla ja Mon-Salalla oli maaliskuussa Bassoradion suomi-räpin erikoisohjelma Kultabassokerhon järjestämä keikka Helsingissä. –Ilmeisesti se oli kymmenvuotisen historian ensimmäinen kerta, kun lavalle nousi naisia. Yleisössä ei juuri näkynyt perinteisen räppiskenen edustajia. Vielä on pitkä matka siihen, että naiset saavat räpätä siinä missä miehetkin. Esimerkiksi hiphop-festivaali Blockfestin esiintyjistä viisi prosenttia oli viime kesänä naisia. Weekend Festivalin 70 artistista kuusi oli naispuolisia. Luvuista huolimatta moni väitti viime kesänä suomalaisessa kulttuurikeskustelussa, että selkeitä sukupuolijakaumia festareilla ei ole näkyvissä, tai jos on, se johtuu naisartistien määrän vähäisyydestä. He, jotka eivät myönnä sukupuolijakaumaa, eivät tunnista rakenteellista ongelmaa, Horn väittää. –Miten musiikkipiireihin pääsee, millaista kohtelua saadaan, millaista palkkaa maksetaan, otetaanko tosissaan räppiskenen jäbämaailmassa, vai kysytäänkö aina, että kirjoitatko ihan itse sun biisit. Kätellään kaikki muut, mutta ei naista. Ja ne samat tyypit vierittävät syyn artisteille, että naisia on liian vähän alalla tai naiset ovat liian pieniä artisteja, Horn toteaa. Miesten maailma Horn nousee torstai-iltana Tampereen Klubin lavalle The Grand Mimmiräp Night -tapahtumassa. Suomessa on edelleen tavallista nimittää naispuolisia rap-artisteja naisräppäreiksi. Eikö ole epäfeminististä lisätä itse räppärisanaan nais-etuliite? –Jos sukupuoli on pakko eritellä esiin, puhun itse miesräppäreistä ja muut ovat vain räppäreitä. Niin kauan kun yhdelläkään suomalaisella räpfestivaalilla ei ole kunnon naisesiintyjien kattausta, sukupuolijakaumaa pitää tuoda esiin. Naisten räpille suunnattu ilta kutsuu paikalle yleisöä, joka tahtoo kuulla juuri naisten tekemää räppiä. Toisaalta keikka takaa naisille turvallisen keikkaympäristön. –Naisena ihminen edustaa muiden silmissä usein koko sukupuoltaan, vaikka miehillä yksi räppäri on vain esiintyjä muiden joukossa. Naisten räp-illassa artistien on helppo esiintyä ilman pelkoa ylimääräisestä arvostelusta. Pelottavat naiset Adikian Paha narttu -videolla räppärin pylly pyörii ja keho on verhottu vähillä vaatteilla. Nainen puhuu seksistä, kehostaan ja seksuaalisuudestaan suoraan. Horn kertoo, miten Adikian keikalle ravintolaan eksyi muutamia ihmisiä tietämättä, mihin he olivat tulleet. Kun artistin tekstit alkoivat siirtyä graafisiin kuvauksiin seksistä ja naisen sukuelimen toiminnoista, ulkopuolisia hirvitti. –Jokin siinä edelleen pelottaa, jos nainen erittelee seksiä tai puhuu kehostaan oikeilla termeillä. Nainen, joka päättää itse, mitä hän tekee vartalollaan ja miten sen verhoaa, omii kehonsa takaisin itselleen. Ihmisille on ollut todella vaikea ymmärtää, että puolialaston taustatanssija miesräppärin videolla on eri asia, kuin omasta kehostaan päättävä tietoinen ihminen. Horn uskoo, että kunhan räpin lasikatto murtuu, pinnalle nousee samaan aikaan useita naisia. –Naisten räp on joku päivä vain räppiä. Nyt kun naiset valtaavat alaa, he voivat tehdä mitä tahansa. Perinteiset räpin lainalaisuudet eivät sido heitä. Naisen ei tarvitse yrittää matkia miesartisteja, he voivat tehdä mitä vain. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 11.4.2018.