Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kylmä ilmanala toi jyrinän ja salamat Pirkanmaalle maanantaina – Kysyimme, kuinka harvinainen ilmiö on, ja miten syysukkonen syntyy

Pirkanmaan yllä on nähty salamointia ja kuultu jyrinää maanantaina. Forecan meteorologi Kristian Roine kertoo, että salamointia havaittiin etenkin Tampereen eteläpuolilla Lempäälän, Pirkkalan ja Nokian yllä kello 15.30 jälkeen. Kello 16 jälkeen salamointi heikkeni, ja vaikuttaa siltä, että kuuro on ohitse. –Salamat ovat hävinneet, mutta sadekuuroalue satelee yhä matkalla kohti itää. Salamaniskuja ei ole havaittu hetkeen, joten voi olla että kuuro on elinkaarensa loppupuolella, Roine sanoo. Kesällä Pirkanmaalla on nähty useita voimakkaitakin kuuroja. Roine sanoo, että syksyisin ukkoskuurot ovat harvinaisempia, mutta syysukkosia esiintyy melkein joka vuosi. Ukkosen synty vaatii ilman muuttumista epävakaaksi. Roine kertoo, että ukkosen syntymekanismi on tällä kertaa samanlainen kuin tyypillisten kesäukkosten. Aurinko lämmittää yhä voimakkaasti maata, mutta samalla alueelle virtaa kylmää ilmaa, mikä aiheuttaa pystyvirtauksia. –Tässä kyseisessä tapauksessa sään epävakaisuuden aiheutti normaalia kylmemmän ilman saapuminen Suomen päälle. Ukkoset ovat kaikkein tyypillisimpiä kesäisin. Epävakainen sää voi kuitenkin aiheuttaa salamointia myös myöhään syksyisin ja talvisin. –Salamaniskuja havaitaan hyvinkin myöhään syksyisin. Joskus ukkosia nähdään jopa talvisin. Mutta silloin ukkoset johtuvat yleensä säärintamista ja lämpimästä merestä, Roine sanoo. Ukkonen vaatii syntyäkseen ilman muuttumista epävakaaksi. Niin käy esimerkiksi, kun kohtaavissa ilmamassoissa on suuria lämpötila- ja kosteuseroja. Karkeasti jaoteltuna ukkonen voidaan katsoa joko ilmamassaukkoseksi tai rintamaukkoseksi. Ilmamassaukkonen syntyy esimerkiksi, kun aurinko lämmittää maata voimakkaasti, jolloin kosteasta ilmasta muodostuu pilviä, jotka kasvavat korkeutta ja muuttuvat kuuro- ja ukkospilviksi. Tällaiset ukkoset ovat tyypillisiä kesäisin. Rintamaukkonen syntyy helpoiten kylmään rintamaan, jolloin tiheä ja kylmä ilma kiilautuu lämpimän ja kostean ilmamassan alle ja nostaa ilmamassaa ylöspäin. Ukkonen voi sisältää piirteitä molemmista ukkostyypeistä. Ilmatieteen laitos