Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Hervannan kerrostalopalossa sai surmansa aikuinen mies – Rikosta ei epäillä, yksi alkuperäinen epäily osoittautui vääräksi

Tampereen Hervannassa Mekaniikanpolulla perjantaina syttyneessä tulipalossa sai surmansa aikuinen mies. Poliisi ei vielä kerro uhrin tarkkaa ikää. –Poliisi on tehnyt palonsyyn tutkintaa ja kuolemansyyn tutkintaa. Rikosta ei epäillä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Kiiski . Palo sai alkunsa Mekaniikanpolulla sijaitsevan kerrostalon neljännen kerroksen huoneistosta. Alun perin arveltiin, että palo olisi mahdollisesti lähtenyt liikkeelle huoneiston keittiötiloista. Tämä epäily on kuitenkin osoittautunut vääräksi. –Sen verran on saatu selville, että palo ei ole lähtenyt keittiöstä, Kiiski sanoo. Katso video palopaikalta: Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta perjantaina iltapäivällä kello neljän jälkeen. Asunto paloi asumiskunnottomaksi. Myös ylemmän kerroksen parveke kärsi lieviä nokivahinkoja, mutta palo ei päässyt leviämään muihin asuntoihin. Paloa sammuttamassa oli seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä.