Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Otto Latvala toi viime hetken maalillaan LeKille jo viidennen peräkkäisen ottelun – Samaan aikaan Koovee harmitteli viidettä peräkkäistä tappiotaan

Talousvaikeuksien rassaama Lempäälän Kisa on aloittanut Mestis-kautensa paremmin kuin koskaan. LeKi venytti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi pehmitettyään Rovaniemen Kiekon vieraskaukalossa lukemin 3–2 (1–0, 0–2, 1–0, 1–0). Puolustaja Otto Latvala laukoi lempääläläisjoukkueen voitto-osuman vain yhdeksän sekuntia ennen jatkoajan päättymistä. Illan ykköshahmo Niclas Lucenius (1+2) pohjusti tilanteen. Myös Kristian Tanus (1+1) jatkoi pistetehtailuansa. Tapparan A-junioreista nostettu Leevi Nikkinen vartioi LeKin maalia ensimmäisen kerran ja selviytyi debyytistään kunniakkaasti. –Ihailtavaa sinnikkyyttä koko ryhmältä. Tämä peli olisi voinut päättyä toisinkin runsaiden jäähyjen takia, LeKin valmentaja Miikka Kuusela summasi. Koovee on ajautunut ikävään kierteeseen hienon startin jälkeen. Imatran Ketterä synkensi tilannetta entisestään kesytettyään tamperelaisvieraan suurinumeroisesti 6–0 (1–0, 3–0, 2–0). Perjantai-illan tappio oli Kooveelle jo viides peräkkäinen. –Pelasimme puolitoista erää hyvin, mutta maalinteko oli taas täyttä tuskaa. Tuntuu siltä, että korkeimmat voimatkin ovat kääntyneet meitä vastaan. Tilanteita syntyy, mutta kiekkoa ei saada maaliin mistään, Kooveen valmentaja Juha Pajuoja tuskaili. Mestis jatkuu heti lauantaina. LeKi siirtyy Rovaniemeltä Iisalmeen ja kohtaa siellä Peli-Karhut. Imatralta kotiutunut Koovee saa vieraakseen Kokkolan Hermeksen. Lauantaina pelataan Hakametsän kakkoshallissa.