Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Huuhkajien salainen pesä oli jännittävä paikka tapaamiseen saapuneille junnuille

Jalkapallo Tamperelainen urheilu- ja kulttuuripersoona, nyt myös koulunkäynninohjaajana toimiva Jama Jama osaa kyllä yllättää. Viimeisimmästä peruspositiivisen herran tempauksesta saivat nauttia joukko Vuoreksen koulun oppilaita sekä Kooveen 11-vuotiaiden tyttöjen salibandyjoukkue, jotka pääsivät tapaamaan muutamia Huuhkajia ennen maanantain Kreikka-kohtaamista. Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaajat olivat nimittäin matkanneet Tampereelle heti Tallinnassa Virosta ottamansa 1–0-voiton jälkeen ja majoittuivat täällä salaiseksi ilmoitetussa kohteessa koko viikonlopun. Lauantaina ohjelmassa olivat aamuharjoitukset Ratinassa, mutta Huuhkajien sunnuntai oli rauhoitettu päivä muulta kuin Jaman Jaman järjestämän fanitapaamisen osalta. Junioreiden hihoissa oli ehkä pientä tutinaa ja täpinää, kun hissi vei tyttöjä ja poikia kohti hotellin korkeuksia ja perille päästyään vastassa olivat muiden muassa seuraavan illan maalintekijät Pyry Soini ja Glen Kamara sekä Jere Uronen ja maalivahti Lukas Hradecký . Aikuisilla kännykkäkamerat viuhuivat, kun lapset asettuivat maajoukkueen sankareiden kanssa yhteiskuviin. Nimmareitakin pyydeltiin, pelipaitoja jaettiin ja nimmareilla varustettuja pelipaitoja vedettiin ylle. Jama Jaman mukaan tapaaminen oli tsempparipalkinto Vuoreksen oppilaille hyvän ja rehdin käytöksen ansiosta. Keskusteluissa nousi reiluna olemisen myötä esiin Jama Jaman mittava kampanjointi kiusaamisen kitkemiseksi kouluista, harrastuksista, urheilukentiltä, työpaikoilta, kaikilta elämän aloilta. Tämä on asenne, jonka Lukas Hradecký sekä koko Huuhkajien kokoonpano allekirjoittaa. – Huuhkajat on tietysti kiusaamista vastaan, meille se on ehdoton ei. Kiusatuille toivon rohkeutta ja avoimuutta, kertokaa kenelle tahansa, kuka teitä kuuntelee, puhuminen auttaa. Yritetään kitkeä yhdessä kiusaaminen pois, me yritämme tehdä myös kaikkemme sen eteen, olla lähetyssaarnaajia asian suhteen, vakuutti Hradecký. – Aina kun näkee kiusaamista, siitä pitää mennä kertomaan tai selvittää tilanne kiusaajan kanssa ainakin jollain tavalla ja sanoa, ettei tämä ole kivaa. Ja kampanjoita voisi tehdä enemmänkin, tuumasi puolestaan Vuoreksen nelosluokkalainen Rasmus Lahtinen . Myös eskarilainen Anton Hirvonen oli kiusaamisesta samoilla linjoilla Rasmuksen kanssa: – Olisi hyvä mennä sopimaan asia, että noin ei tehdä, että vähän parannetaan sitä käytöstä. Pari kertaa olen joutunut sanomaan aikuisille sellaisesta tilanteesta, kun toisia on haukuttu ja kiusattu pahalla tavalla, kertoi Anton.