Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tamperelainen teatteri, uskalla elää rohkeasti ajassa

Digitalisoituminen mullistaa kaiken, etenkin jos on jollain lailla kyse viestinnästä. Ellei ole jo mullistanut. Poikkeuksiakin kuitenkin on. Teatteritaidekin on omalla tavallaan viestintää. On silti edelleen vaikea kuvitella, miten teknisillä innovaatioilla ja automaattisella tietojenkäsittelyllä korvattaisiin aito ja elävä näyttämödraama. Erinomaisen lisän teatteriin toki tuovat esimerkiksi videotehosteet, joiden avulla pääosan esittäjä saadaan vaikka käymään dialogia itsensä kanssa yli aikakausienkin. Mutta edelleen tietotekniikalla on teatterissa tehosteen rooli. Todellinen taide syntyy puhuvien, liikkuvien ja tuntevien ihmisten tekemänä – parhaimmillaan yleisöön reagoiden, katsojien kanssa kommunikoiden. Tampere on teatterikaupunki. Juuri nyt Tampereella on meneillään jälleen yksi erinomainen teatterikausi. Virallisia numeroita odotellessa pelkkä tuntuma kertoo, että katsomot täyttyvät vähintään kohtuullista kyytiä. Syyslomaviikolla järjestettiin jopa arkipäivinä päivänäytöksiä. Perjantaina iltapäivällä Tampereen Teatterin Sademiestä katsoi täysi katsomo. Tampereen Työväen Teatteri voi hyvällä syyllä odottaa Billy Elliot -musikaalista kestohittiä ja Sirkku Peltolan Pässistä arvostelumenestystä. Tampereen Komediateatterissa Linnan Juhlat on taattu tuote pikkujoulujen ohjelmanumeroksi. Teatteri on aitoudessaankin eksistentiaalisen haasteen edessä. Teatteri on ikäihmisten ja keski-ikäisten harrastus. Näyttelijä Martti Suosalo on tiivistänyt totuuden kiittämällä kuusikymppistä suomalaista naista siitä, että tämä ostaa lippuja näytöksiin ja raahaa aina välillä miehensäkin mukaan. Minkään ei vain pitäisi estää teatteria tavoittamasta myös uusia sukupolvia. Esiintyminen houkutteleekin jo. Nuorilla on halua näyttelijäuralle tai muihin alan töihin vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Ei heitä haittaa se, että he eivät pääosin esiinny ikätovereilleen vaan vanhempiensa tai isovanhempiensa ikäisille ihmisille. Pitäisi vain pystyä saamaan pää auki. Jos nuori pystytään houkuttamaan yhden kerran näyttämötaiteen äärelle, on toisen kerran katsomoon päätyminen jo paljon pienemmän taistelun takana. Yksin se, että pystyy – tai suorastaan joutuu – jättämään puhelimensa tai muun älylaitteensa hetkeksi koskemattomaan tilaan, voi olla alle keski-ikäisen elämässä nykyisin elämysten elämys. Jopa sellainen, että siitä on valmis maksamaan. Tästä päästään helposti siihen, että tamperelaisen teatterielinkeinon keskeinen haaste on pystyä tuottamaan ohjelmistoa uusien ikäluokkien makuun ilman, että samalla vieraannutetaan keski-ikäisiä, jotka ovat potentiaaleja taidemuodon kuluttajia vielä useiden vuosikymmenten ajan. Viisautta voi kuitenkin soveltaen hakea vaikkapa vuosikymmenten takaa. Suuret ikäluokat innostuivat tarunhohtoisella 1960-luvun lopulla teatterista keinona ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Seurasi toki ylilyöntejäkin, mutta luotiin paljon uutta, mistä näkyy jälkiä yhä tämän päivän näyttämötaiteessa. Ja sähköisten välineiden välittämässä viihteessäkin. Älä siis pelkää ottaa kantaa, tamperelainen teatteri!