Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Miksei tutkimus ja kehitys kiinnosta silloin kun taloudessa menee hyvin?

Jokin tässä ei täsmää. Tampereella luodaan uutta yliopistoa, jonka toivotaan nousevan kohti kansainvälistä kärkeä etenkin tekniikan ja lääketieteen tutkimuksessa. Samaan aikaan ilmenee, että Pirkanmaalla investoinnit tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin (tki) ovat tällä vuosikymmenellä pudonneet suorastaan hurjasti. Kun ylimmillään tki-menot suhteessa bruttokansantuotteeseen olivat alueella seitsemän prosentin luokkaa, oli luku pudonnut alle neljään vuonna 2016. On hyvä, että huonoina aikoina on oltu aktiivisia. Mutta mihin into hiipuu nousukaudella? Yritykset odottavat paljon uudelta yliopistolta. Ne voisivat osoittaa sen myös rahalla.