Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ihmetystä herättäneen bussilinjan aikatauluun muutoksia – pahimmillaan 20 minuuttia kestänyt odotusaika reitin puolivälissä poistuu

Tampereen seudun joukkoliikenne tekee 22. lokakuuta alkaen muutoksia linja-autovuorojen aikatauluihin ja reitteihin. Muutokset perustuvat liikenneolosuhteisiin tai asiakaspalautteisiin. Nokialla muutoksia tulee linjaan 79 B, joka ajaa Tampereelta tai Nokialta Siuroon ja Linnavuoreen. Jatkossa Linnavuoresta lähtee arkisin uusi vuoro kello 07.35. Vuoron on tarkoitus palvella ennen kaikkea Harjuniityn koululaisia. Lisäksi linjan 79 aikatauluja tasataan niin, ettei Siuroon jää enää turhaa odotteluaikaa, joka vanhassa aikataulussa saattoi olla parikymmentäkin minuuttia. Nokian asemalta lähdetään jatkossa 5 minuuttia myöhemmin ja Siurosta 5 minuuttia aikaisemmin aamu- ja keskipäivän vuoroilla. Muutokset ovat jo näkyvillä Nyssen digipalveluissa ja korjatut aikataulut voi tulostaa netistä. Painetuista aikatauluista tulee syksyn aikana uudet painokset. Aamulehti kertoi bussilinjan ihmetystä herättäneestä odotusajasta heinäkuussa: Nokialaisen bussilinjan reitille ilmestyi 20 minuutin odotustauko, jolloin bussikuski ja asiakkaat vain istuvat kyydissä – "Tämä oli viimeinen pisara"