Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Huuhkajien sankari oli täysi mysteeri vielä kuusi vuotta sitten: sukunimikin vaihtui – isä antoi kovan lupauksen Suomen maajoukkueesta ja piti sanansa

Suomen jalkapallomaajoukkue, eli Huuhkajat, on kovassa nosteessa. Kansojen liiga -taival on alkanut neljällä voitolla. Maanantaina kaatui Kreikka Ratinan stadionilla 2–0. Suomen jälkimmäisen, vapauttavan 2–0-maalin laukoi Glen Kamara , tamperelaislähtöinen keskikentän raataja. Aamulehti julkaisee Kamaran huippuotteiden vuoksi uudelleen 5. syyskuuta vuonna 2012 tehdyn jutun. Tuolloin 16-vuotias Kamara oli tehnyt nuorten maajoukkuedebyyttinsä. Tulevaisuus oli auki. "Hervannan kautta Arsenaliin", Aamulehti 5.9.2012: Glen Kamarasta voi tulla uusi Carl Jenkinson . Hyvässä ja pahassa. Hento mutta näppärä poika pyörittää Suomen peliä. Hän liikkuu harkiten, käsittelee hyvin palloa ja pelaa pienillä siirroilla. Ja kun paikka tulee, verkko heiluu. Glen Kamara, 16, esittäytyi tiistaina Loviisassa suomalaiselle jalkapalloyleisölle. Palloliitto kuuli Arsenalin junioripelaajasta vasta tovi sitten ja eilen Kamara oli jo kentällä. Hän viimeisteli Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kavennuksen 1-2-tappiossa Sveitsille. Kamara syntyi 28. lokakuuta 1995 Tampereella. Paljon sen enempää hänestä ei tiedetty ennen eilistä. Glen, kuinka pitkään asuit Tampereella? –En osaa sanoa. Vietin lapsuuteni Espoossa ja aloitin jalkapallon Olarin Tarmossa, poika vastaa. Pahus, tarina ei aukea vieläkään. Onneksi paikalle rientää mies tummassa nahkatakissa. –Olen Abrahime Kamara , Glenin isä, hän esittäytyy. –Glen syntyi Tampereen keskussairaalassa. Asuimme tuolloin Opiskelijankadulla Hervannassa, kunnes muutimme vuonna 1997 Espooseen, isä kertoo. Hän puhuu pojan tavoin englantia, mutta lisää selvällä suomella, että poika on tamperelainen, ei espoolainen. Juuret Sierra Leonessa Glen Kamara voi olla Suomi-futiksen tuleva tähti. Aineksia on, kunhan nuorukainen vahvistuu Arsenalin huippuvalmennuksessa. Hänen vanhempansa ovat Sierra Leonesta, mutta poika omaa vain Suomen kansalaisuuden. Silti pelkona on, että Kamaraa ei ikinä nähdä Suomen miesten maajoukkueessa. Kamara on asunut 12-vuotiaasta saakka Lontoossa ja Englannin nuorisomaajoukkue oli jo keväällä kiinnostunut keskikenttäpelaajasta. Hän vihjaa hakevansa lähitulevaisuudessa Englannin kansalaisuutta. Toinen Arsenalin suomalaispelaaja Carl Jenkinson on kahden passin mies. Jenkinson pelaa säännöllisesti Valioliigassa, mikä todennäköisesti tarkoittaa, ettei hän halua pukea miesten Suomi-paitaa, koska se sulkisi portin Englannin maajoukkueeseen. –Kun päätöksen aika tulee, seuraan sydäntäni, Glen Kamara sanoo maajoukkuekiemuroista. Barcelonan Sergio Busquetsia fanittava Kamara unelmoi murtautumisesta Arsenalin edustusjoukkueeseen Jenkinsonin ja kumppanien rinnalle. –Näen Carlia lähes päivittäin, mutta en ole kertonut hänelle olevani suomalainen, Kamara paljastaa. Abrahime Kamaralla on selkeä näkemys maajoukkueen valintaan. –Tietysti hän pelaa jatkossakin Suomen puolesta. Pidän siitä huolen, hän vannoo. Tekisi mieli uskoa, mutta isä asuu yhä Espoossa – poika äitinsä kanssa Lontoossa. Kun Glen siirtyi Southendin junioreista Arsenaliin, seura kertoi hänen sukunimekseen Roberts. Se on Glenin äidin sukunimi. Isän mukaan poika on aina ollut Kamara. Juttu alkaa kuulostaa harmillisen mutkikkaalta, mutta se ei poista sitä, että poika on talentti. Pelasipa hän minkävärisessä paidassa hyvänsä. Suomen alle 18-vuotiaiden valmentaja Kimmo Lipponen ilahtui Glen Kamaran debyytistä. –Hän haki tuntumaa vartin verran, mutta esitti sen jälkeen erittäin hyviä otteita. Jos taso pysyy samanlaisena, Glen kuuluu ilman muuta maajoukkueeseeni, Lipponen kehui. Kamara ehti vetää vain yhdet harjoitukset uusien pelikaverien kanssa ennen peliä. –Kulttuurishokin täytyi olla melkoinen, Lipponen siunaili. Palloliitto sai tiedon Kamarasta hänen brittiläiseltä agentiltaan. Pelaaja halusi näyttää taitojaan Suomelle. Vastaavia tapauksia tulee usein, sillä Palloliitto ei voi olla perillä kaikista Suomessa syntyneistä junioreista. –Tuolla maailmalla on pilvin pimein pelaajia, joiden vanhemmat ovat ulkomailla töissä. Toisaalta Suomessa asuu paljon maahanmuuttajataustaisia lahjakkuuksia, joilla ei ole vielä Suomen kansalaisuutta. Esimerkiksi Lipponen nostaa Hongan 17-vuotiaan afganistanilaisen Moshtagh Yaghoubin , joka on lyönyt itsensä läpi liigassa. Palloliiton toimistolla riittääkin vuosi vuodelta enemmän kuhinaa kansalaisuusasioiden selvittelyssä.