Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Valvontakamerakuviin tallentunut mies marssi itse poliisiasemalle – epäillään Tampereen Keskustorin törkeästä kuolemantuottamuksesta

Sisä-Suomen poliisi jatkaa 6. lokakuuta tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn tutkintaa rikoksesta epäillyn kuulusteluilla. Viimeisimmän tiedotteen kuvien julkaisun jälkeen poliisi sai paljon tunnistuksia. Epäillyn nimi tuli esiin toistuvasti. Ennen kuin poliisi ehti tavoitella epäiltyä, hän otti itse yhteyttä ja saapui sovitusti paikalle. Hän on selvittänyt tapahtumien kulkua parhaillaan jatkuvissa kuulusteluissa. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa kahtena pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Epäilty on vuonna 1997 syntynyt tamperelainen nuori mies. Hän jää poliisilaitokselle kiinni otettuna. Poliisi kiittää saamastaan avusta. Saadut tiedot olisivat johtaneet epäillyn kiinnisaamiseen, mikäli hän ei olisi itse ilmoittautunut. Yksikin tönäisy voi tappaa Vastaavia yhdellä tönäisyllä, iskulla tai potkulla aiheutuneita kuolemantapauksia on vuosittain muutamia. Lievältä vaikuttava pahoinpitely saattaa helposti johtaa äärimmäiseen lopputulokseen. Ainoa tehokas keino estää vastaavaa tapahtumasta on se, että ihmiset pidättäytyvät kaikesta väkivallan käytöstä, poliisi muistuttaa. Asiasta tiedotetaan seuraavaksi tiistaina puolen päivän aikaan. Uhri oli 60-vuotias Kuolemaan johtanut pahoinpitely tapahtui Tampereen Keskustorin taksitolpan ja Hämeenkadun välisellä alueella 6. päivänä lokakuuta noin kello 2 yöllä. Pahoinpitelyn uhri oli noin 60-vuotias mies. Uhrin seurassa on ollut polkupyörää taluttava mies. Myös hän on joutunut myös käsirysyyn paikalla olleen nuoren miehen kanssa. Pahoinpitelyn uhri menetti tajunsa ja jäi maahan makaamaan. Hän sai päähänsä erittäin vakavia vammoja. Alueella on ollut paljon ihmisiä ja myös silminnäkijöitä on ollut useita. Moni jäi auttamaan loukkaantunutta. Poliisin tutkintaa vaikeutti se, että osa Tampereen kaupungin omistamista Keskustorin valvontakameroista on ollut pois käytöstä ratikkatyömaan vuoksi. Siksi poliisi on etsinyt johtolankoja muista yksityisistä ja julkisista valvontakameroista.