Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Risikon mukaan eduskunnassa aiotaan estää epäasiallisen käytös – kansanedustajia kiusattu ja häiritty seksuaalisesti

Eduskunnan puhemiehen Paula Risikon (kok.) mukaan eduskunnassa on jo aloitettu toimet epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja uhkailun kitkemiseksi. –Kansliatoimikunta hyväksyi viime viikon torstaina ohjeen epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi kansanedustajan työssä. Se laadittiin työsuojelutoimikunnassa, jonka puheenjohtajana toimii kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.), Risikko kertoo eduskunnan tiedotteessa. Ohje käydään alkavalla viikolla läpi jokaisessa eduskuntaryhmässä. Keväällä uudet kansanedustajat saavat perehdytyskoulutuksen. Työsuojelutoimikunta seuraa työympäristöä ja saa puuttua tapahtumiin aiempaa herkemmin. Kansanedustajia kiusattu, uhkailtu ja häiritty seksuaalisesti STT uutisoi maanantaina, että 18 kansanedustajaa on kokenut kiusaamista eduskunnassa. Aiemmin eduskunnan tasa-arvokyselyssä selvisi, että 29 kansanedustajaa oli kokenut seksuaalista häirintää. Kansanedustajiin on kohdistunut myös paljon uhkailua. Lännen Media uutisoi esimerkiksi kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) saamista uhkauksista sen jälkeen, kun kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) oli pahoinpidellyt ja ahdistellut seksuaalisesti häntä. Uhkauksiin puuttuu Risikon mukaan eduskunnan turvallisuustyöryhmä. Ryhmänjohtajat ovat Risikon mukaan jo alkusyksystä keskustelleet hyvän ja turvallisen työympäristön luomisesta eduskunnassa. –Nyt on uuden palaverin paikka. Oikaisu 16.10. kello 12.24. Korjattu Veera Ruohon puoluekannaksi kokoomus. 11. lokakuuta päivätyn ohjeen mukaan eduskunnassa ei missään tilanteessa hyväksytä seuraavanlaista käytöstä: Yleisen hyvän tavan, työvelvollisuuksien tai lain vastaista käyttäytymistä toista kohtaan työssä Järjestelmällistä ja jatkuvaa, toista alistavaa ja loukkaavaa toimintaa, joka ilmenee tekona tai laiminlyöntinä Seksuaalista häirintää Sukupuoleen perustuvaa häirintää Vähättelyä, ulossulkemista ja eristämistä Henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, luonteenpiirteisiin tai yksityiselämään liittyvien asioiden mustamaalausta, panettelua tai mielenterveyden kyseenalaistamista Perättömien tietojen levittämistä kollegoista Huumorin varjolla tapahtuvaa vähättelyä tai mustamaalausta Epäasiallista vallan käyttöä tai epäasiallista kollegojen kohtelua Kiusaamista, syrjimistä, huutamista tai pelottelua Nöyryyttävää ja mitätöivää käyttäytymistä Uhkaavaa käyttäytymistä ja/tai fyysistä väkivaltaa Lähde: Ohje epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi kansanedustajan työssä