Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Viikon menovinkit: Susanna Leinosen Kenttä käsittelee sodan jälkiä nykynaisen näkökulmasta, Anna Karenina ja Kylä ensi-iltaan

1. Karenina ensi-iltaan, Kylästä kantaesitys Teatteri. Kukaan rautatieaseman uuden asematunnelin läpi kulkenut ei ole voinut huomaamatta Anna Kareninaa . Tolstoin tekstiin perustuva romanttinen draama saa ensi-iltansa Tampereen Teatterissa torstaina, nimiroolissaan Pia Piltz . Lauantaina TTT:n Kellariteatterissa nähdään puolestaan absurdin maaseutukomedian Kylän kantaesitys. Tampereen Teatteri 25.10.–17.5. TTT:n Kellariteatteri 27.10.–15.12. 2. Valon voimin pimeyttä vastaan Valoviikot. Tampereen Valoviikot avataan perjantaina jo 53. kerran. Avajaiset järjestetään klo 19 alkaen Koskipuistossa, jossa esiintyy poplaulaja Pete Parkkonen . Perinteisten valokuvioiden lisäksi Valoviikot näkyvät muun muassa taloyhtiöiden julkisivuissa sekä Verkarannan ja Alakosken voimalan uusissa julkisivuvalaistuksissa. Valoviikot kestävät 137 päivää, maaliskuuhun asti. Koskipuisto 26.10. klo 19. 3. Etsitään maailman kauneinta kissaa Eläimet. Kansainvälisen kissaliittojen kattojärjestön FIFen vuosittainen kissojen maailmannäyttely järjestetään tänä vuonna Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Maailman kauneimman kissan tittelistä kilpailee toista tuhatta kissaa yli 30 maasta, aina Kiinasta ja Brasiliasta asti. Päivälippu kissataivaaseen maksaa 11,50 euroa ja lapsilta (alle 16-v) 6,50 euroa. Tampereen Messu- ja urheilukeskus 27.–28.10. klo 10–18. 4. Kuorot laulavat Baltian kunniaksi Konserttisarja. Kolme arvostettua kuoroa kunnioittaa tällä viikolla laulullaan Baltian maiden 100-vuotista itsenäisyyttä. Eläköön Baltia! -sarja alkaa torstaina Tampereen yliopiston laulajien konsertilla yliopiston juhlasalissa ja jatkuu perjantaina Mieskuoro Eugan esityksellä Tuomiokirkossa. Siellä laulaa sunnuntaina myös Harjun Kamarikuoro. Yliopisto 25.10. klo 19. Tuomiokirkko 26.10. klo 19 ja 28.10. klo 18. 5. Sodan jälkiä ja yhdessä olemista Tanssi. Tanssiteatteri MD tuo perjantaina ensi-iltaan kaksi kansainvälisesti menestyneen koreografimme nykytanssiteosta. Susanna Leinosen Kenttä käsittelee sisällissodan jälkipyykkiä nykynaisen näkökulmasta. Sisaret puolestaan päättää Alpo Aaltokosken trilogian ihmisten välisestä yhteydestä ja yhdessä olemisen syvistä merkityksistä. Hällä-näyttämö 26.10. klo 19. Esityksiä 18.11. asti. 6. Ankkaperheen tunteiden tulkki Sarjakuva. Don Rosaa pidetään tärkeimpänä Aku Ankka -sarjakuvataiteilijana sitten Carl Barksin . Yhdysvaltalainen tarinaniskijä saapuu Helsingin kirjamessuille esittelemään suosikkitarinoistaan koostuvaa Don Rosan parhaat -kokoelmateostaan ja piipahtaa samalla Tampereella. Rosa signeeraa teoksiaan Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina. Akateeminen (Hämeenkatu 6) 26.10. klo 16.30–18. 7. Alabaman gospelia mustien lasien takaa Musiikki. Tampereella loppuviikon keikkatarjonta on tavallistakin runsaampaa. Klubin lavalle nousevat Yari ja Litku Klemetti (27.10.), TTT-Klubilla mellakoi Jo Buddy trioineen (27.10.) ja Pakkahuoneella huudattavat Apulanta (26.10.) ja Vesta (27.10.). Tampere-talon tähtinä loistavat Michael Monroe (28.10.) ja The Blind Boys of Alabama (29.10.). Kangasala-talon herkku on Joonas Haaviston ja Teemu Viinikaisen jazzkonsertti (25.10.). 8. Miten maa makaa Belgiasta nähtynä? Stand Up. Jukka Lindström tuli tutuksi poliittista satiiria viljelleen Noin viikon uutisten keulakuvana. Noin vuosi sitten hän jätti ohjelman ja muutti Belgiaan. TTT-Klubin stand up -show Välikysymys paljastaa, mitä Lindström on oivaltanut kotimaastaan katseltuaan sitä hetken hieman kauempaa. Show'n keskeisin kysymys kuuluu: onko politiikka tosiaan rikki ja kuka sen rikkoi? TTT-Klubi 31.10. klo 19 ja 21.30. 9. Pelle Miljoona puhuu punkista Vierailu. Pelle Miljoona tekee lauantaina erikoiskeikan Museokeskus Vapriikin Postimuseon Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn yhteydessä. Punkveteraania haastattelee Metso LIVE -iltojen juontaja, kirjastonhoitaja Juhani Koivisto . Punk siirtyy sunnuntaina sukupolvelta seuraavalle, kun Postimuseon työpajassa järjestetään kaksi lasten punk-koulua. Postimuseo 27.10. klo 15. Punk-koulu 28.10. klo 14 ja 15.30. 10. Testaa ilmaiseksi keuhkojesi kunto Terveys. Hengitysliitto järjestää Tampere-talossa perinteiset Hengitysmessut. Tapahtumassa Leena Rosenberg luennoi seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista, Henri Tuomilehto unesta hyvinvoinnin perustana ja Satu Jyväkorpi aivoterveydestä ja ravitsemuksesta. Pääset myös esimerkiksi keuhkojesi kunnon ja kuulemaan asiantuntijoiden liikuntavinkkejä. Tampere-talo 24.10. klo 15.30–19. Tapahtuma on ilmainen.