Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen Keskustorin pahoinpitelyn uhri kuoli maanantain vastaisena yönä sairaalassa – epäillyn tekijän henkilöllisyys ei vielä tiedossa

Tampereen Keskustorilla pahoinpitelyssä vakavasti loukkaantunut uhri on kuollut maanantain vastaisena yönä sairaalassa, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Pahoinpitely tapahtui 6. lokakuuta kello kahden aikaan lauantain vastaisena yönä. Poliisin mukaan uhri ei missään vaiheessa tullut tajuihinsa. Tapahtunutta tutkitaan nyt pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Epäillyn tekijän henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa. Tähän mennessä on kuulusteltu neljää miestä todistajina ja heidän havaintojensa perusteella poliisi on hankkinut alueella olevien valvontakameroiden nauhoituksia. Poliisi sanoo, että nauhoituksia on saatu kiitettävästi huolimatta siitä, että kameroita on kaupungissa epäkunnossa raitiotietöiden takia. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Pahoinpitely tapahtui Keskustorin taksitolpan ja Hämeenkadun välisellä alueella. Pahoinpitelyn uhrilla, noin 60-vuotiaalla kaljuhkolla miehellä, oli tapahtumahetkellä vaatetuksena tumma ulkotakki, alla puvuntakki ja punaruudullinen kauluspaita sekä tummat housut. Poliisi julkisti sunnuntaina kuvia henkilöstä, jonka mahdollista osallisuutta tapahtuneeseen tutkitaan. Poliisi julkisti kuvat uudestaan maanantaina, sillä henkilöstä halutaan edelleen vihjeitä. Poliisi pyytää myös muita tapauksesta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä Tampereen poliisilaitokselle. Vihjeet voi ilmoittaa numeroon 0295 445 317 tai sähköpostilla osoitteeseen keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi. Korjaus 15.10. kello 11.39: Korjattu juttuun, että pahoinpitely tapahtui lauantain vastaisena yönä.