Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Robitilta tulosvaroitus: kannattavuus jää merkittävästi edellisvuotta heikommaksi

Lempääläläinen porakalustovalmistaja Robit on päivittänyt vuoden 2018 tulosohjeistustaan ja varoittaa euromääräisen ebita-kannattavuutensa (ilman kertaeriä) jäävän merkittävästi edellisvuoden alapuolelle, mikäli markkinakysyntä säilyy nykytasolla eikä markkinoilla esiinny ennalta-arvaamattomia häiriötekijöitä. Aiemman ohjeistuksen mukaan kannattavuuden arvioitiin jäävän hieman edellisvuoden tasosta. Aiempi ohjeistus oli kesäkuulta. Yhtiön mukaan liiketoiminta on kehittynyt suunniteltua heikommin kolmannella kvartaalilla. Suurimmat liikevaihdon haasteet ovat Down the Hole -liiketoiminnassa Australiassa sekä Pohjois-Amerikan Top Hammer -liiketoiminnassa. Aiemmin ilmoitetut säästötoimenpiteet on toteutettu suunnitellusti, ja niiden tulosta parantava vaikutus toteutuu täysimääräisenä vuoden 2019 aikana. Liikevaihdon kasvattaminen on tärkeää, koska yhtiöllä on vapaata tuotantokapasiteettia. Robit tiedotti myös alaskirjaavansa Down the Hole -liiketoiminnan liikearvoa. Yhtiö laajensi Down The Hole liiketoimintaa merkittävästi yritysostoilla kesällä 2016. Hankintojen taustalla oli tuotevalikoiman kasvattaminen vastaamaan laajempaa asiakaskysyntää. Hankintaan liittyvät kasvuodotukset eivät ole toteutuneet suunnitellulla tavalla eikä yhtiö ole saavuttanut kasvu- ja kannattavuustavoitteitaan tässä liiketoiminnassa. Yhtiö on testannut hankinnoista syntyneen liikearvon arvostusta ja tekee testauksen seurauksena liikearvosta 18,9 miljoonan euron arvonalentumiskirjauksen. Erä esitetään yhtiön 2018 tilinpäätöksen tuloslaskelmassa poistojen ja arvonalentumisten ryhmässä. Arvonalentumiskirjauksen jälkeen yhtiölle jää hankinnoista syntynyttä liikearvoa 5,1 miljoonaa euroa. Robit jatkaa DTH -liiketoiminnan kehittämistä ja se on edelleen merkittävä osa yhtiötä. Arvonalentumiskirjauksella ei ole kassavirtavaikutusta. Yhtiön vakavaraisuus on arvonalentamiskirjauksen jälkeen edelleen hyvällä tasolla.