Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Onko mahdollista, että ilmasto tekee Matti Vanhasesta ja potuista taas uustrendikkäitä?

Lueskelin tuossa Fazer Food Servicesin raporttia ensi vuoden ruokatrendeistä. Kaivakaa smurffihattunne, sillä jos ennustukset toteutuvat, ensi vuonna pullassa on papuja ja juomana on sininen smurffilatte tai isojamssilla värjätty violetti latte. Sen lisäksi ruoka-annokset liekehtivät. Ruoka on tunnetusti ihmiselle tapa rakentaa ja ilmentää identiteettiään. On, millä mällätä. Voi olla tiedostava vegaani (ja tietysti kertoa sen), lauantai-illan luomusten some-jakaja tai järkevä taloudenpitäjä, joka tekee ruuat pakastimeen valmiiksi. Nykymiehelle ruuanlaitto taas tarjoaa, kollegan sanoin, viimeisen mahdollisuuden huoltaa egoaan, kun autoakaan ei enää osaa itse korjata. Valurautapata vahvistaa. Mutta että violettia lattea? Älkää nyt jaksako. Kyllä, olin itsekin ilmentämässä itseäni typerässä gluteenittomuustrendissä, kalliissa vihersmoothietrendissä ja lukuisia kirosanoja tuottaneessa yleisessä leivontatrendissä. Mutta kuka haluaa rakentaa identiteettiään punajuurella värjätyllä epäkahvilla? Eikö itsensä ilmentämisellä ruokahiplaamisen kautta ole mitään rajaa? Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Riikka Saarimaa naurahtaa puhelimessa. Kyllä, ruoka on yhä enemmän yksilöllisyyden ilmentäjä, Saarimaa sanoo – ja nostaa esiin IPCC:n raportin alkuviikolta. Se esitteli kylmääviä tietoja ilmaston lämpenemisestä. Tulevaisuudentutkijan mielestä voi hyvin pohtia, päädytäänkö vielä niukkuuden aikaan, jossa on yhä vähemmän mahdollisuuksia tehdä yksilöllisiä valintoja tuotevuorten keskellä. –Miten voidaan kriisiytyvässä maailmassa tuottaa kaikkea tätä? Niinpä. Se on kysymys, johon joutuvat vastaamaan niin päättäjät kuin kuluttajat. Yhä yleisempi – ja looginen – vastaus maailman parantamisen tarpeeseen on kasvissyönti. Fazer ennustaa trendin yhä kasvavan. Saarimaa sanoo samaa. Hän uskoo, että IPCC:n raportti epäilemättä vahvistaa vastuullista kuluttamista. Uhkien uhkana toki on, että uhat uuvuttavat kuluttajan. Ruokaan liittyy niin paljon mahdollisuuksia, tunteita, ekologisia paineita, terveyshaittoja ja taloudellisia näkemyksiä, että en yksinkertaisesti jaksa enää vaivautua ajattelemaan, onko minulle parempi proteiinilähde kana (eijjeijejei!) vai juusto (katalaa rasvaa!) vai kala (mistä niistä kuolikaan lyijyyn ja elohopeaan?) vai possu (syökää kanaa!) ja rasvan lähde pähkinä (oliko se maapähkinä, joka on hyödytön?) vai avokado (hyvä jumala vesi loppuu!) ja millä valinnalla lopulta tapan maapalloa eniten? Ei muuta kuin tonnikalakolmioleipää (delfiinit! muovit!) autossa (päästöt!) naamaan. Ihan sama. Saarimaa tunnistaa asenteen. Ristiriitaisissa paineissa ihan sama -asenne voi muodostua itsesuojeluksi, hän sanoo ja kysyy maailman parantamisesta: –Kenen on vastuu? Onko se yksittäisen kuluttajan? Valintojen tekemisestä on tehty liian vaikeaa. Jos siis ilmasto halutaan pelastaa ruuan kautta, tarvitaan mukaan koko tuotantoketju. Näin kuluttaja voisi olla huoleton. Vaan mikä yksittäinen trendiaine nyt, IPCC:n jälkimainingeissa, voisi nousta helpottamaan itseään ilmentävän mutta tiedostavan kuluttajan vaikeita valintoja? Välillä kaikki puputtivat lehtikaalia, sitten tuli nyhtökaura. Voisiko Matti Vanhasesta tulla taas uustrendikäs? Eli miten olisi peruna? –Nyt olisi perunan arvonnousun paikka, Saarimaakin innostuu ja kertoo, että Ruotsissa perunaproteiinista on yritetty tehdä jo ainakin maitoa ja Tanskassa juustoa. Yök. Ja valitettavasti suomalaisesta peruskoulusta on levinnyt laaja pottutrauma. Mutta peruna kyllä osuisi moneen tässä hetkessä: paikallista, halpaa, kasvista. Että potut liekehtimään? Kirjoittaja on Aamulehden artikkelitoimittaja.