Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Lukiolainen Ronja Holopainen oli päivän Keskon pääjohtajana – Nyt hänen kädenjälkensä näkyy yrityksen toiminnassa yhdellä konkreettisella tavalla

Kauppakeskus Sellon Citymarketin käytävillä kävelee vaikutusvaltainen kolmikko. Kauppias Esa Kiiskinen on myös Keskon hallituksen puheenjohtaja. Hän esittelee kauppaansa Keskon pääjohtajalle Mikko Helanderille , joka on luovuttanut pääjohtajuuden kansainvälisen tyttöjen päivän kunniaksi lukiossa opiskelevalle Ronja Holopaiselle . –Tärkeä osa pääjohtajan työtä on kiertää kentällä. Viimeksi olin Seinäjoella, nyt täällä Espoon Leppävaarassa, Helander kertoo. Holopainen halusi tulla pääjohtajaksi kaupan alan yritykseen, jossa ollaan lähellä ihmisten arkea. Hän on erityisen kiinnostunut vastuullisuusstrategiasta. Siitä hän on jo keskustellut Helanderin kanssa ja ollut konsernin johtoryhmän kokouksessa. –Ronja sanoi hyvin, että vaikka olemme sadan vastuullisimman yrityksen joukossa maailmassa, niin emme tuo sitä riittävän hyvin esille kuluttajille, Helander kertoo keskustelusta. Mitä juhlava termi vastuullisuus sitten käytännössä tarkoittaa? Helanderin mukaan tärkein asia vastuullisuustyössä kaupan alalla on se, että hankintakanavat ovat läpinäkyviä. –Meille hankitaan tavaraa ympäri maailman tuhansilta ja tuhansilta yrityksiltä. Kuka tahansa voi katsoa, miten vastuullisuutta toteutetaan Vietnamissa, Etelä-Afrikassa tai Pohjois-Karjalassa kriteeriemme mukaan. Helander sanoo, että maailmassa on paljon kaupan alan yrityksiä, jotka eivät avaa hankintakanaviaan kuluttajille. Kauppakierroksella Holopainen pysähtyy hedelmä- ja vihannesosastolle. –Miten usein asiakkaat valitsevat biopussin?, hän kysyy kauppias Kiiskiseltä. –Joka kolmas pussi on biopussi. En ole halunnut tuputtaa biopusseja, koska haluaisin, että ihmiset käyttäisivät mieluummin kestokasseja. Kalatiskillä Holopaista kiinnostaa, miten suuri osa on kotimaista kalaa. –Yli 50 prosenttia, enemmänkin kotimaista kalaa ostettaisiin, jos vain saataisiin. Nyt olemme tehneet suoran sopimuksen loviisalaisen kalastajan kanssa ja saamme tänne samana päivänä pyydettyä kalaa. Norjan lohta myydään paljon. Helanderin mukaan K-ryhmä halusi lähteä mukaan kampanjaan edistääkseen tasa-arvoa. Holopainen sai jo kädenjälkensä yrityksen toimintaan. –Tasa-arvosuunnitelma tulee osaksi vastuullisuusraportointia ja siihen laitetaan tavoitteet ja mittarit. Tästä lähtien sitä seurataan maailmanlaajuisesti meidän hankintakanavissamme, Kiiskinen kertoo. Tekemistä on vielä. –Konsernin johtoryhmän kahdeksasta jäsenestä yksi on nainen. Eihän se ole paras asetelma, mutta täytyy ymmärtää, että syy on yhteiskunnallisissa rakenteissa, että naiset eivät hakeudu johtaviin tehtäviin, Holopainen kertoo. –Meillä on selvät tavoitteet, joilla edistetään tasa-arvoa ja halutaan lisätä naisten määrää meidän kaikissa päättävissä elimissä, Helander sanoo. Hän kertoo, että 40 prosenttia esihenkilöistä on naisia ja määrä kasvaa koko ajan. –Huono asia on se, että sitten kun tullaan johtotehtäviin, naisten osuus on enää 20 prosentin tasolla. Naisten määrä kyllä tulee kasvamaan korkeimmissakin tehtävissä. Torstaina 11. lokakuuta vietettiin YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää. Lastenoikeusjärjestö Plan International järjesti Girls Takeover -tempauksen, jossa tytöt ympäri maailman astuivat päiväksi johtajien saappaisiin. Suomessa Planin lastenhallituksen tytöt ja Plan Internationalin ugandalainen aktivisti valtasivat yhdeksän paikkaa. Tytöt ottivat haltuun eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Matti Vanhasen (kesk.), europarlamentaarikko Nils Torvaldsin (r.), Helsingin Sanomien päätoimittajan Kaius Niemen, Tubeconin osaperustajan Risto Kuulasmaan, Aku Ankan päätoimittajan Aki Hyypän, K-ryhmän pääjohtajan Mikko Helanderin, Koneen toimitusjohtajan Henrik Ehnroothin, Accenturen Pohjoismaiden toimitusjohtajan Frank Korsströmin ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen paikat.