Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Classicin pojat venyivät pahasta sillasta maalin voittoon

Salibandy Classicin A-pojilla koitti SM-kauden ensimmäinen kotiottelu lauantaina 6.10. Kaukajärven Spiral-hallilla, jonne vieraaksi saapui LaSB. Classic avasi pelin maalitilin runsaan 4 minuutin kohdalla, mutta ajassa 5.25 tulleen isäntien jäähyn LaSB hyödynsi jo 11 sekunnin ylivoiman jälkeen. Erän puolivälin vieraiden rangaistuksen hyödynsi vuorostaan kotijoukkue. Ajassa 16.00 tulleen Classicin tuplajäähyn isännät selvittivät yhdellä vastaiskulla, joten eränumeroiksi jäivät 2–2. Toinen erä alkoi Classicin ylivoimalla, kun vierailija sai ensimmäisen erän lopulla 2 minuutin rangaistuksen. Ylivoimapeli oli kuitenkin pehmeää, eikä lisäosumia tullut. Muutenkin kotijoukkueen pasmat olivat sekaisin ja jäähyjä tuli kuin liukuhihnalta, peräti kuusi kertaa 2 minuuttia ensimmäiseen puolituntiseen. LaSB siirtyi 3–2-johtoon ylivoimalla ja repäisi kahden maalin kaulan ajassa 36.43 vastaiskusta. Classicin ensimmäisen erän hallinta muuttui sähellykseksi ja vanha viisaus ”jäähypenkiltä ei pelejä voiteta” tuli taas näytettyä toteen. Kolmannen erän ensimmäinen puolisko mentiin tilastomerkinnöittä, mutta ajassa 52.43 vieraat pamauttivat 5–2-johtoon. Tilanne oli kotijoukkueen kannalta sangen huolestuttava. LaSB:n saama 2 minuutin rangaistus ajassa 55.03 oli pelin käännekohta: Classicin ylivoimamaali ja samaan aikaan otettu aikalisä sytyttivät kotijoukkueen. Kavennus nähtiin ajassa 55.47 ja tästä alle minuutin kuluttua 5–5-tasoitus ilman maalivahtia tehtynä sekoitti vastustajan lopullisesti. LaSB:n jäähy ja Juho Pietilän tekemä 6–5-voittomaali jättivät pisteet Tampereelle. Classicin pelaajista kentällä vahvoja otteita esittivät erityisesti liigakentillä debyyttinsä tehnyt Matias Vaajala sekä nuori maalivahti Markus Talvitie. Myös valmennuksen onnistunut joukkueen herätys oli hatunnoston arvoinen suoritus. Kauden avanneeseen SPV-peliin verrattuna Classicin poikien tekemisen tasossa näkyi selvä nousu. Jos askeleet ovat ylöspäin tätä tasoa, niin hyvältä näyttää. Valmentaja Jami Herrala harmitteli turhia jäähyjä, mutta oli tyytyväinen ottelun käännyttyä lopulta voitoksi. Jatkossa joukkue keskittyy enemmän pallolliseen harjoitteluun. Voiton myötä Classic nousi jumbosijalta pudotusviivan päälle sarjan kahdeksanneksi. Koovee puolestaan taipui maanantaina vieraissa TPS:lle maalein 2–3 ja on nyt A-poikien SM-urakan kymmenentenä. Nokian KrP:n sijoitus on tällä hetkellä pirkanmaalaisten paras eli neljäs. A-tyttöjen SM-sarjassa Classic on yhden ottelun ja yhden voiton myötä taulukon viidentenä, kun taas Pirkkalan Pirkat on ehtinyt pelata jo kahteen otteeseen, ja majailee yhden voiton sekä yhden tappion saldolla sarjan kolmantena.