Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Poliisijohto vaatii käräjäoikeudelta syytteet kumoavaa pikatuomiota – Syyttäjä: "Sittenpähän päästäisiin hovioikeuteen nopeammin"

Poliisijohdon virkarikosoikeudenkäynti sai keskiviikkona yllätyskäänteen. Poliisien mukaan tietolähdetoiminnan säännöt olivat niin epäselviä, ettei virkarikossyytteillä ole minkäänlaista oikeudellista pohjaa. Syytetyt vaativatkin joukolla käräjäoikeudelta pikaratkaisua syytteiden hylkäämiseksi ja oikeudenkäynnin lopettamiseksi heti alkuunsa. Vaatimuksen esitti oikeudelle keskiviikkona ensin Jari Aarnion puolustusasianajaja, jonka jälkeen muut syytetyt yhtyivät näkemykseen. –Rikosoikeudessa on periaate, että rankaisemisen tulee perustua selviin määräyksiin. Meidän mielestämme säädöspohja oli erittäin epäselvä ja täynnä valtavia keskinäisiä ristiriitoja, Aarnion asianajaja Mikko Ruuttunen selvitti yllätysvetoaan medialle. Poliisijohtajien puolustus haluaa käräjäoikeuden ratkaisevan, olivatko tietolähdetoimintaa koskevat määräykset selviä vai eivät. –Jos käräjäoikeus pitää sääntöjä epäselvinä, rangaistusvastuu ei voi toteutua kenenkään syytetyn osalta, Ruuttunen arvioi. Käytännössä poliisijohdon virkarikossyytteiden käräjäkäsittely päättyisi tähän. Helsingin käräjäoikeus piti vastaajien pyyntöä outona, mutta ilmoitti käsittelevänsä kaikki sille esitetyt vaatimukset. Oikeuden puheenjohtaja Marjatta Berg kuitenkin lisäsi, etteivät tämän tyyppiset ratkaisut oikeastaan kuulu tuomioistuimen rooliin. Myös syyttäjä Harri Tiesmaa luonnehti pyyntöä epätavalliseksi. –Vaatimuksen perusteluissa tehtiin kyllä aika kovaa väkivaltaa laille ja säädöksille. Olisi hyvin poikkeuksellista, jos käräjäoikeus ottaisi asian ratkaistavakseen, Tiesmaa kommentoi vastaajien vaatimusta medialle. –Mikään ei näissä isoissa jutuissa enää syyttäjää yllätä, kaikki keinot ovat käytössä. Syytteessä on kahdeksan entistä ja nykyistä poliisimiestä, mukana maan korkeinta poliisijohtoa. Monella vastaajista on juristin koulutus ja puolustajana maan eturivin asianajajia. Syyttäjän väitteet ovat olleet alusta saakka rankan ammattilaistason rusikoinnin kohteena oikeussalissa. –Ei tämä meidän toimintaamme vaikuta. Olemme tutkineet juttua kahden vuoden ajan ja näkemyksemme asiasta on selkeä ja kirkas, Tiesmaa ilmoitti keskiviikkona. –Mikäli käräjäoikeus hylkäisi syytteet, sittenpähän päästäisiin hovioikeuteen nopeammin. Käräjäoikeus ratkaisee syytteiden perusteettomuutta koskevat väitteet marraskuun loppuun mennessä ennen todistajien kuulemista. Yllätyskäänne oikeudenkäynnissä syntyi Jari Aarnion asianajajan esityksestä, jonka jälkeen muu poliisijohto yhtyi siihen. Tämä näyttikin olevan niitä harvoja oikeussalissa kuultuja puheenvuoroja, joista toistensa niskaan vastuuta virkarikoksista vierittävät poliisijohtajat olivat samaa mieltä. –Jos oikeus ottaa asian ratkaistavakseen, myös syyttäjän näkemys on, että oikeudellinen kysymys tulisi ratkaista kaikkien syytettyjen osalta samalla kertaa, Tiesmaa totesi. Käräjäoikeus kuuli keskiviikkona syytettyjä. Ääneen pääsivät muun muassa Jari Aarnion ja Mikko Paateron asianajajat.