Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron pääkirjoitus: Mistä tavarat kaikkiin varastoihin?

Oletko ihmetellyt valtaväylien varteen ilmestyneitä rakennuksia, jotka näyttävät valtavilta autotalleilta? Niitähän ne ovat, autotalleja. Tai oikeastaan enemmän kuin autotalleja, ne ovat harrastustiloja. Kyseessä on sama ilmiö kuin pienvarastojen perustamisessa. Uudet asunnot ovat kooltaan yhä pienempiä, eikä niihin välttämättä enää kuulu omaa kellarikoppia tai autotallia. Autohalliin ei irtainta omaisuutta voi jättää ja varastokopit on ehkä jaettu omiksi osakkeiksi. Lisäksi kaupunkilaiset ovat yhä varakkaampia ja kaikki nurkat ovat täynnä tarpeellista tai vähemmän tarpeellista roinaa. Rientolan setlementin liikeidea Niemen kartanon vanhan navetan muuttamiseksi pienvarastoiksi on nerokas. Varsin pienillä investoinneilla historialliselle rakennuksen löytyy uutta käyttöä, jolle on myös tarvetta. Lisäksi varastoliiketoiminta pyörii varsin kevyellä organisaatiolla, sillä toiminta voidaan hoitaa sähkölukkojen ja älykännyköiden avulla. Jokainen kerrostalossa verkkokopin omistava tietää, ettei näkyviin kannata jättää mitään arvokasta. Ja siitä huolimatta omaisuus saattaa lähteä varkaan matkaan. Pienvarastoyrityksessä turvallisuuteen on mahdollista panostaa kerros­taloja enemmän. Varkaiden elämä mutkistuu.