Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron kolumni: Heräsin hiestä märkänä – Paineensietotestiä Tampereen liikenteessä

Eräänä yönä heräsin hiestä märkänä ja todentuntuinen uneni seikkailustani Tampereen liikenteessä palautui pätkittäin mieleeni. Pannullinen hyvää kahvia palautti myös hyvänolon tunteeni, kun muistelin ”vanhoja hyviä aikoja” kun kaveripiirini Ari, Pönä, Jasu, Antti ja Hasse olivat aina valmiina toteuttamaan minkä tahansa auton korjauksen, moottoripyöräreissun tai patikkareissun luonnossa. Vapauden tunne tekemisestä oli arvossaan 18-vuotiailla. Palaan siihen uneen. Olin pikkupoika, joka meinasi koko ajan eksyä ja hätääntyä kun aikaisemmin hyvinkin tuttu reitti olikin täysin erinäköinen. Turvallinen reitti oli täynnä esteitä, aitoja, kieltomerkkejä ja valottomia katuosuuksia joihin ei uskaltanut yksin mennä. Uni jatkui ja seuraavaksi oli allani tsekkiläinen vaihdepyörä jota ylpeänä esittelin naapurin pojille ja ujosti parille tytölle. Unessa helpotusta toi muistelu, että ihmeen hyvin tuli selvittyä pyöräilystä, vaikka pyöräteitä oli harvakseen ja pyöräilykypäristä ei ollut tietoakaan. Ja jos olisi ollut, niin eihän sitä olisi voinut käyttää, koska tukka olisi mennyt lättänäksi. Ajokokeessa onnistuminen ja ajokortin saaminen oli selkeästi jokin ihmeellinen aikuistumisriitti. Unessa ajoin yksin ensimmäistä kertaa ilman turvallista liikenneopettajaa keskustasta kohti Tohloppia hakemaan Pönää kyytiin. Laukontorilla pysähdyin, onneksi, ja pähkäilin selkeintä reittiä länteen kohti Tohloppia. Sitten muistin sujuvan reitin joltain ajotunnilta. Se reitti oli Hämeenkatua pitkin Pirkankadulle. Liikennevaloissa viereeni toisella kaistalla pysähtyi poliisiauto, josta näytettiin, että avaa kuskin puoleinen sivuikkuna. Pyyhin huomaamattomasti hikeä otsalta, ja ystävällinen poliisi kehoitti laittamaan takaikkunalla olevan kasikympin lätkän paremmin näkyviin. Valo vaihtui vihreäksi ja kengurubensaloikan jälkeen pääsin liikkeelle. Unessa aika kului, vuodet vaihtuivat ja yhtäkkiä olin nykyajassa. Hiippailin jalkamiehenä Tampereen keskustassa. Istuin entisen ja tunteisiin menevän entisen Viistokadun kohdalla penkille. Olinko Tampereella? Huh, tuttu komea Raatihuone on tallessa. Olen siis kotikaupungissani. Heräsin, istuin sängynreunalla ja mietin. Uni palautti hienoja muistoja. Havahduin, Teiskontieltä alkoi kuulumaan kiskotyömaan ääniä. Hikikarpalo valui otsalta nenänpäähän, siinä se möllötti kuin kristallipallo. Työviikko alkamassa. Päätin, että kokemuspankkiin on aika kerätä uusia muistoja. Tampereella. Kirjoittaja on Moron liikennetohtori Pyyhin huomaamattomasti hikeä otsalta, ja ystävällinen poliisi kehoitti laittamaan takaikkunalla olevan kasikympin lätkän paremmin näkyviin.